Rajavartioasema ja vartiomuseo

Tässä sitä nyt ollaan. Raatteen tien päässä. Enää on käymättä vartiomuseo ja muistaakseni yksityinen näyttely samassa pihassa. Tässä niistä muutama kuva:

Me itse asiassa luultiin Tapsan kanssa, että puomin takana alkaisi Venäjä, mutta kyllähän siinä on vielä pitkä pätkä tietä ennen kuin pitää puhua venäjää.


Kuvassa ennen talvisotaa rajavartioaseman luona sijainnut portti ja Tapsa kurkkimassa nykyisen puomin yli.

Kolmannen armeijakunnan jatkosodan muistomerkki.

Huomasin, että en ole ottanut rajavartioasemalta ulkoa valokuvia muuten kuin edellä olevasta puomista. Olisi pitänyt, koska vartiomuseo on ainoa ennen sotia rajavartiolaitoksen rakentama vartiorakennus, joka on säilynyt nykypäivään. Rakennus on entisöity vuoden 1939 ulkoasuun ja myös sisätilat esittävät saman vuoden tilannetta.

Pari kuvaa pihassa olleesta yksityisestä museosta. Tapsa ja Emma. Tässä museossa oli mukavaa, kun sai koskea aseisiin, kun muualla sai tyytyä katselemaan niitä lasiseinämän lävitse.

Emma on saanut nimensä 30-luvun suomalaisen iskelmän ja äänilevyä muistuttavan rumpulippaan (jonka kansi pyörii ammuttaessa) synnyttävän mielleyhtymän vuoksi. Näitä aseita saatiin niin monta sotasaaliiksi, että ne syrjäyttivät suomalaisen Lahti-Saloranta M/26 pikakiväärin. Emmat säilyivät puolustusvoimien käytössä 1990-luvulle saakka.

VTT ja Keksintösäätiö ovat arvioineet Suomi-konepistoolin erääksi merkittävimmistä suomalaiskeksinnöistä. Sitä käytettiin kymmenien vuosien ajan, kunnes rynnäkkökiväärit alkoivat yleistyä. Sitä pidettiin osatekijänä siihen, että Suomen lukumäärältään pienet joukot pärjäsivät talvisodassa puna-armeijaa vastaan.


Nämä pari kuvaa ovat Raatteen vartiomuseosta. Tämä onkin sitten viimeinen paikka, jossa käytiin tällä reissulla. Tai itse asiassa Tuurin kyläkauppa oli viimeinen, jossa kävimme, mutta sitä en ehkä laske nyt mukaan, kun ei kuulu eikä sovi tähän tarinaan.

Kuvassa on vartioasemalla käytettyä puvustoa. Kuulimme tarinan, jonka mukaan vartiopaikalla oli muutama mies päivystämässä, kun venäläiset tulivat rajan yli. Yksi miehistä havaitsi lähestyvät venäläisjoukot, ja juoksi sisälle ilmoittamaan muille. Muiden juostessa pakoon, yksi mies jäi vielä asemalle soittamaan ja ilmoittamaan, että suuri joukko venäläisiä on tulossa, jonka jälkeen hän repäisi puhelimen seinästä, ja lähti juoksemaan Raatteentietä pitkin.

Raatteen rajavartioaseman punkat särmästi pedattuna. Näissä ei ole ihan hetkeen maattu.


Niin olivat venäläiset päässeet viimeisen miehen lähelle, että olivat nähneet hänen juoksevan, ja yrittivät ampua, siinä kuitenkaan onnistumatta.


Kun venäläisen menivät asemalle sisälle, keittiössä odotti höyryävä puuro ja kuuma kahvi.


Että niinkin kiire oli vartiomiehillä tullut.


Tähän kuvaavaan tarinaan onkin hyvä päätellä mun ja Tapsan tarinointi tältä reissulta. Näitä tarinoita olisin halunnut enemmän tältä reissulta kerrottavaksi, mutta ikävä kyllä niitä oli kovin vähän.

Raatteen portti

Nyt olemme perillä. Pitkä ajomatka takana, monta tuntia, monta kilometriä. Sateen toimme mukanamme myös tänne. Tästä eteenpäin kuvat ovatkin sitten Raatteentien varrelta, tai sen läheisyydestä.

Kylläpäs heijastuu varjo huonosti tekstistä. No, Raatteen portti siinä lukee. Alapuolella tykillä ammuttu reikä rekvisiittana.

Sisältä löytyy lottakanttiini ja talvisotamuseo. Tarvittaessa tämän kautta saa myös järjestettyä majoituksen Portin Majatalosta, joka on parin kilometrin päässä portilta. Raatteen portin nettisivuilta.

 https://www.raatteenportti.fi/portin-majatalo löytyy paljon erilaisia aktiviteettejä niille, jotka miettivät harrastusmahdollisuuksia. Suosittelen katsomaan! Sieltä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista.



Raatteen portin kahvila/museorakennus hieman kauempaa. Seuraavaksi erityiskiitos hyvästä palvelusta ja asioiden hoitamisesta. Tapsa varaili hyvissä ajoin ennen reissua meille majoituksen Portin Majatalosta. Ikävä kyllä, myöhemmin ilmeni, että majoitukseen olikin tehty tuplabookkaus, ja jäimme ilman yöpaikkaa. Kuitenkin asia saatiin hoidettua niin, että he järjestivät meille majoituksen mökkiin, joka on aivan Raatteentien varrella. Mökki oli käytössä vain meille kahdelle, ja sinne olisi mahtunut varmastikin toistakymmentä henkilöä. Hinta ei siltikään ollut korkea. Kiitos siis hyvin hoidetusta ongelmanratkaisusta! Kaiken lisäksi meille luvattiin vielä hyvitykseksi kalakeittoa lounaaksi. Aika hienosti hoidettu vai mitä? Myöhemmin blogissa kuva myös mökistä.

Portin piha-alueelta löytyi paljon erilaista rekvisiittaa taisteluihin liittyen ja niiden jäljiltä. Kuvassa taisteluissa käytössä ollut venäläinen panssarivaunu. Suomalaiset saivat täällä sotasaaliiksi 43 hyökkäysvaunua. Tämä oli varmaankin yksi niistä. Näissä taisteluissa saaliiksi saadun materiaalien johdosta, Suomella oli paremmat mahdollisuudet pärjätä puna-armeijaa vastaan.




Sitten hieman huonommassa kunnossa olevaa panssarivaunua. Edellisen kuvan panssarivaunukuskit ovat varmaankin lähteneet aika kiireellä karkuun, kun oli vaunu niin hyvässä kunnossa. Tämän vaunun miehistöllä ei varmaankaan ollut ihan niin hyvä tuuri. Kuvasta ei huomaa mutta vaunun edessä oleva puu on hienosti kasvanut telaketjun ympärille. Ikävä kyllä siitä ei ole kuvaa.




Vaihteeksi kuva tykistä. Suomalaiset saivat Raatteentiellä saaliiksi 29 panssarintorjuntatykkiä ja 71 kenttä- ja panssarintorjuntatykkiä. Tätä materiaalia löytyy aika hyvin tältä alueelta. Tarvii sanoa, että tämän reissun jälkeen tykit ja vaunut eivät ole tuntuneet enää niin erikoisilta muualla. Kaiken lisäksi nämä ovat juuri sitä sotasaaliiksi saatua kalustoa, jota on täällä käytetty.

Suomussalmen muistomerkki talvisodan kovimmista taisteluista. Takana näkyvät kivet symboloivat Talvisodassa Suomussalmella kaatuneita suomalaisia ja neuvostoarmeijan sotilaita. Suurin muistomerkki meidän reissumme aikana. Monumentti on vihitty 13.3.2003 ja se koostuu kivikentästä, jonka keskellä on myöhemmin kuvissa näkyvä keskusmuistomerkki.

Ei näistä kuvista pysty ollenkaan hahmottamaan tätä suurta muistomerkkiä. Tämä alue on siis n. 3 ha suuri, ja sinne on viety n. 17 000 kiveä, jotka muistuttavat sodan uhreista ja kärsimyksistä. Viimeisimpien tietojen mukaan, koko talvisodassa kaatui tai katosi 25 904 suomalaista ja 126 875 neuvosto-venäläistä. Tuon muistomerkin reunalla, kun katsoo tätä kivimäärää,

ymmärtää, että se on kyllä todella paljon. Pelkästään Raatteentien taisteluissa sotilaita menehtyi tai katosi 3728 suomalaista ja neuvosto-venäläistä yhteensä. Hiljaiseksi vetää kyllä.

Tässä talvisodan monumentin keskusmuistomerkki "Avara syli".

Se muodostuu neljästä puukaaresta, joiden yläpuolella roikkuu 105 vaskikelloa, yksi jokaiselle talvisodan päivälle. Tuulessa kilisevät kellot kertovat tarinaa sodan mielettömyydestä ja sankareista, jotka olivat valmiina puolustamaan isänmaataan ylivoimaista vihollista vastaan.


Talvisodassa ulkopuolinen uhka yhdisti suomalaiset luokkarajoista riippumatta puolustautumaan Neuvosto-Venäjää vastaan.


Talvisota on tunnettu vaikeista talviolosuhteista, puna-armeijan valtavista miestappioista, suomalaisten motti-taktiikasta ja "talvisodan hengestä". Termit Sisu ja Molotovin cocktail tulivat tunnetuksi ympäri maailmaa.


Suomen armeija tunsi maaston, osasi liikkua, majoittua ja taistella kovassa pakkasessa ja lumessa. Apuna käytettiin suksia, ahkiota, telttaa, kamiinaa ja tietysti Suomi-konepistoolia. Varusteita ja taktiikkaa oli kehitetty jo 1920- ja 1930-luvuilla.

Siinä viimeiset poseerauskuvat tältä muistomerkiltä. Märkää on ja taivaalta ripottelee, mutta hyvin pärjäsi kollareissa silti. Laatassa lukee että "vaikka ihminen kuolee - niin muisto elää." Tässä ympäristössä se todellakin elää. Kokonaisuudessa aika hiljentävä muistomerkki. Avaa hieman silmiä sille, että paljonko täälläkin on ihmisiä kaatunut. 





Seuraavaksi siirrymmekin sisätiloihin ja pääsemme katsomaan Raatteen portin Talvisotanäyttelyä. 

Aamu Hyrynsalmella - Komulanköngäksen maisemat

Tarvii sanoa että oli kyllä hieman vaikea nousta aamulla pystyyn, kun oltiin koko edellinen päivä ajettu. Aikaisemmin mainitsinkin, että nukuin aamulla sen aikaa, kun Tapsa oli aamupalalla, ja tullessaan takaisin huoneeseen hän sanoi, että pitivät aamupalapöytää katettuna hieman myöhempään, jotta saan tehtyä pari sämpylää matkaevääksi. Mulle kun ei oikein maistu ruoka heti heräämisen jälkeen. Tapsa oli aamupalan jälkeen kysellyt henkilökunnalta, että missä kannattaisi käydä nyt, kun Hyrynsalmella oltiin. Komulanköngäksen vesiputouksista ja natsien kuolemanradasta meille mainittiin.

Ohessa aamun ensimmäiset näkymät. Ei lainkaan huonommat. Vasemmassa reunassa on vanha savupirtti. Juniorit olivat tietty merkanneet käyneensä siellä. Melko varmasti se Virtasen vanhin poika. Sillä ei kyllä ole kotona mitään kuria. Kaikki tarvii aina sutata. Muuten on kyllä upeat maisemat.

Tässä jos jonkinmoista patoviritelmää. Kukahan mahtaa olla se, joka on keksinyt ensimmäisenä rakentaa padon ja koska?
No olihan se pakko tarkistaa. Mesopotamian alueelta on löydetty noin 7000 vuotta sitten rakennettuja patoja. Selvis semmonenkin, että Etelä-Intiassa sijaitsevaan Kaveri-jokeen rakennettu Kallanai-pato on vanhin nykyään käytössä oleva patorakennelma. Se on noin 2000 vuotta vanha.

Ei sitä kyllä voi muuta kuin ihailla, että mitä luonto saa aikaiseksi. Tää paikka oli todella spirituaalinen ja siellä todellakin sekä silmä että mieli lepäsi. Ei kuulunut autoja tai kaupungin pauhuja. Vain vesi ja lintujen laulu. Eivät suositelleet hotellin henkilökunta ja asiakkaat tätä paikkaa turhaan. Upea paikka, upea elämys. Tapsakin kuvassa "täsä mä oon".

Yässä kuvassa on kosken kuohuja. Kyllä käy virtaus lujaa! Epäilisin, että täältä voisi saada hyvin kalaakin. Kun en kovin kaksinen kalamies ole, niin tuli itsellekkin pienenä yllätyksenä, että teki mieli hommata pitkävartiset saappaat ja virveli, ja koittaa, että olisiko tuolta vesistöstä saanut saalista. Kyllä tuo pelkkä veden kohinakin jo silti riittää. Nykyään tuleekin ajoittain kuunneltua rentoutumismusiikkia ja luonnon ääniä Spotifystä tai Youtubesta.

Siinä niitä nyt sitten on. Vesiputouksia. Varovasti uskalsin reunalta kurkistaa. Pudotus oli huomattavasti suurempi kuin kuvassa näyttää. Vähän harmitti, kun jouduimme jatkamaan matkaa. Tässä paikassa olisi voinut kyllä tallustella hieman kauemminkin, ja käydä katsomassa muun muassa, että miltä nämä putoukset olisivat näyttäneet alhaalta päin. Ehkä ensi kerralla lähdemmekin reissuun vaelluskengät jalassa ja rinkka selässä.

Tää on mun mielestä tältä reissulta paras kuva, jonka olen ottanut. Jotenkin tää kuvastaa sitä hiljaista ja rauhallista fiilistä, joka tuolla tuli. Todella terapeuttista. Lisäksi musta valotus ja väritys näyttää hyvältä. Ja kännykällä on tämä kuva otettu, että paljon ei ollut kikkailun varaa. Kävi ehkä vain hyvä tuuri. Tämän jälkeen on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.




Seuraavaksi mennäänkin sitten tutustumaan rautatieasemalle.

Saapuminen Hyrynsalmelle ja eväitä

Kotikaupungissa ollaan totuttu vähän jurompaan meininkiin ja välillä hieman yllättyykin, että kuinka iloisia, aurinkoisia ja ystävällisiä ihmiset muualla ovat. Jonkin matkaa Ristijärveltä ajettuamme katseltiin taas taukopaikkaa. Vähä-Lapin tieviitan hujakoilla tienposkessa oli sellainen pieni punainen kioski, jonne päätettiin pysähtyä. Saadaan kahvia ja vaikkapa jäätelöt.

Tämä kuva ei todellakaan näytä oikeita mittasuhteita, mutta kuvassa on suurin jäätelöpallo jonka olen ikinä ostanut. Jos vertaa palloa mun nyrkkiini, niin huomaa, että pallo on suurempi. Myyjäkin naureskeli, kun näki mun ja Tapsan ilmeet. Kertoi sitten, että suunnitteli mainostavansa Suomen suurimpia jäätelöpalloja, mutta siitä voisi tulla sanomista, tai joku voisi asiaan puuttua. Eikä ollut pallon hinta yhtään sen suurempi kuin missään muussakaan jäätelökioskissa. Kuulemma kylän ihmiset kuitenkin tietävät pallojen koon ja käyvät usein kioskilla jäätelöllä.

Jos siis joskus ajelet Kauhavalta Kajaaniin päin, kannattaa käydä hakemassa tästä pienestä punaisesta kioskista Suomen suurin jäätelöpallo. Lisäksi jäätelö ojennettiin leveä hymy kasvoilla ja pienellä tarinalla höystettynä.

Näitä palloja me Tapsan kanssa suosittelemme!

Kajaaniin päästyämme nälkäkin oli jo kova, ja kyseltiin paikallisilta, että minne kannattaisi mennä syömään. Huoltoasemalla meidät ohjattiin lähellä olevalle Purolan grillille.

JA TAAS! Isoin hampurilainen mitä oon ikinä syönyt! Nähnyt olen ruokahaasteissa suurempia, mutta tämä oli ihan perus hamppari. Mun puhelimessa on varmasti jotain vikaa kun se näyttää ton hampurilaisen noin pienenä, tai sitten en vain osaa, mutta se oli melkein Tapsan pään kokoinen.

No tää on vähän parempi kuva, muttei silti näytä niin isolta kuin todellisuudessa. Siis tää oli Kajaanissa ihan tavallinen reilusti alle kympin hampurilainen. Onkohan tuollapäin kaikki suurempaa? Mä söin tästä hampurilaisesta kaksi kertaa, ja loput oli pakko heittää roskiin, kun en millään jaksanut kaikkea syödä.

Näiden eväiden jälkeen matkamme jatkui kohti Hyrynsalmea. Todellakin oli maha ravittu.

Mitä lähemmäksi Hyrynsalmea päästiin, sitä vähemmän tiellä oli liikennettä. Kun olimme keskustan lähettyvillä, meitä vastaan ajoi joku nuorimies mopolla ja morjesti. Hetken kuluttua morjesti joku vastaantuleva henkilöauton kuljettaja, ja vähän myöhemmin toinenkin. Siinä kohtaa me älysimme, että tämä on todella pieni kunta, ja todennäköisesti kaikki tuntevat toisensa.

Siitä meillä lähtikin väsynyt tarina Virtasen vanhimmasta pojasta, joka teoillaan on koko ikänsä järkyttänyt kyläläisiä tekemillään hölmöyksillä. Kun Virtanen jäi kiinni tupakanpoltosta ala-asteen takapihalla, koko kylä supisi, tai kun Virtanen poltti leikkipuiston roskiksen, (tai siis oli ainoa joka jäi siitä kiinni, Virtanen kun ei ollut se penaalin terävin kynä,) niin taas riitti kylällä juoruttavaa.

Myöhemmin tarinassamme Virtanen sai seurakseen Koskisen, joka oli Virtasen paras kaveri, ja käytti aina hyväkseen hänen hyväuskoisuuttaan. Vanhempi kun oli, saikin huijattua Virtasen usein pahoille teille. Olipa Koskinen saanut järjestettyä typeryyksillä molemmat nuorisovankilaankin, jota tietysti kyläläiset paheksuivat. Virtanen oli maineeltaan kylän kovin nuorisorikollinen, Koskinen kun oli naapuripitäjän poikia.

Tässä kuvaa maisemista Hyrynsalmella. Päätettiin Tapsan kanssa että ajetaan ensimmäisenä päivänä Hyrynsalmelle asti, siitä kun on vielä n. 50 km Suomussalmelle. Ja hei, onneksi päätettiin näin! Saatiin respasta kuulla, että Hyrynsalmelle olivat natsit rakentaneet jatkosodan aikana myös Kuolemanradaksi nimetyn kenttäradan. Tästä lisää myöhemmin.

Tapsa löysi meidän ensimmäiseksi yöpymispaikaksemme tällaisen viehättävän pienen hotellin. Hyrynsalmen Gasthallassa on n.60 makuupaikkaa. Mahtava palvelu ja todella viehättävä paikka! Sauna lämmitettiin ihan meitä varten. Pyysivät soittamaan, kun alamme olemaan lähellä, että osaavat laittaa ajoissa lämpeemään. Näiltä saa halutessaan vuokrattua myös mökkejä. Talvella lähistölle aukeaa laskettelumäki ja hiihtolatujakin löytyy kuntoilijoille.

Ei ole ihan perinteiset valkoiset hotellilakanat nämä. Pistää miettimään, että mahtaakohan jokaisessa hotellihuoneessa olla erillaiset. Ei ole ihan perinteistä liukuhihnakamaa, mitä roudataan pesulasta viisi rullakkoa kerrallaan. Mahtaakohan omistaja itse pestä lakanat hotellin alakerrassa? Täytyy kyllä sanoa, että vaikka isoissa hienoissa hotelleissa on mukava yöpyä, ruoka on tasalaatuista ja huoneet kaikki yhtä kliinisen näköisiä ja on tyylikkäitä baareja ja ravintoloita, niin kyllä tällaisissa pienissä hotelleissa vain on oma viehätyksensä. Tulee tavallaan vähän sellainen fiilis, että olisi kaverilla yökylässä. Ja pisteenä iin päälle, jos nyt en aivan väärin muista, niin aamu-uninen kun olen, taisi aamupalakin olla pöydässä hieman normaalia myöhempään, että sain muutaman voikkuleivän tehtyä ennen matkan jatkumista. Sellaista harvemmin tapahtuu suurempien ketjujen hotelleissa, niitä kuitenkaan haukkumatta. Molemmissa on etunsa. Niin ja toisena etuna näin "ammattilaisen näkökulmasta" esim. alkoholituotteet, jotka olivat myynnissä, eivät olleet sidottuna sopimuksen mukaan millekkään firmalle, vaan samasta kylmähyllystä saattoi löytyä sekä Hartwallin aito ja oikea lonkero, kuin myös Koffin paras karpalolonkero.

Tässä illan viimeisiä kuvia. Saunan jälkeen olen pikkuhiljaa menossa nukkumaan. Taisin sängyssä maatessani lukea vielä muutaman sivun kirjaa, vai katsoinkohan yhden jakson jotain sarjaa. Seuraavana päivänä taas pitkä päivä tiedossa. Huomaa huippu hieno "Puman" T-paita ja mun iki-ihana kihara tukkani. Ps. Tässä kohtaa iltaa heitin ne Purolan grilliltä ostamani hampurilaisen "jämät" roskiin...


Siinä olisi nyt sitten meidän ensimmäinen päivä kerrottuna. Paljon me ekan päivän aikana ehdittiin! Alunperinhän meillä ei ollut mitään suunnitelmaa ekalle päivälle, paitsi yöpymispaikka. Mahdoinkohan keksiä tuon kaupunkien ja kuntien tutkimisen vielä jopa jo reissussa ollessamme. Tällä kertaa meillä kävi tuuri ja löysimme monta paikkaa, missä käydä. Reittikin oli valkattu osittain tuurilla. Seuraava reissumme onkin muodostunut lähinnä matkan varrella olevien paikkojen mukaan, joissa haluamme käydä, ja mistä löytyy sotahistoriaan liittyviä paikkoja ja museoita.

Tervetuloa blogiini

Morjens!

Jos luet tätä blogia, niin oletan, että me saatammekin jo tuntea joko työhöni liittyen tai elämän varrelta. Jos nyt kuitenkin on niin, että olet eksynyt tänne, etkä tunne minua ennestään, ajattelin aloittaa blogini kertomalla itsestäni ja hieman taustoista, mistä tämä on oikein lähtenyt. 

Mä olen Sillanpään Sami, lähempänä 40v kuin 30v, ravintolatyöntekijä Porista. 

Oon ollut huono koulussakävijä, joten yleistietoni on aina ollut todella huono. Koulussa ollessani en jaksanut keskittyä tuntiopetukseen, ja vaikka kuinka yritin lukea läksyjä tai vaikkapa kokeisiin, mun päähäni nyt ei vain yksinkertaisesti ikinä jäänyt mitään. 

Lapsena luulin, että olen tyhmä, ja kun en muutenkaan koulussa pärjännyt, niin eipä siellä paljon sen jälkeen kiinnostanut käydäkkään. Hiljakkoin minulla diagnosisoitiin ADD-tarkkaavaisuushäiriö, joka ehkä selittää hieman lapsuuden ja nuoruuden huonoa koulumenestystä. Opin parhaiten tekemällä ja näkemällä, siksi nämä blogiretketkin ovat niin antoisia.

Kun parikymppisenä lähdin armeijaan, alkoi sotahistoria kiinnostaa. Nyt ihan viimeaikoina kaikki Suomen historia, mytologia ja uskomukset ovat nousseet mielenkiinnon kohteeksi. Nyt kyllä harmittaa, ettei koulussa tarttunut historia päähän, vaikka opettajakin oli ihan mahtava.

Tuossa noin vuosi sitten mun paras ystävä Tapio Niemi sai idean, että kun molempia kiinnostaa sotahistoria, niin olis hienoa käydä katsomassa tunnettujen taisteluiden tapahtumapaikoilla, että missä mitäkin on tapahtunut. Kohteeksi valikoitui Suomussalmi ja Raatteen tien taistelut, joita pidetään yhtenä talvisodan käännekohdista.

Tämä reissu oli yksi parhaista, mitä olen ikinä tehnyt. Paikat, joita löysimme, ja asiat, joita opimme, jäävät korvaamattomina muisteltavaksi vanhoille päiville asti.

Koska molemmat nautimme reissustamme niin paljon, päätin laittaa ottamamme kuvat facebookkiin ja kertoa matkamme tarinan kuvateksteissä, jos joku muukin innostuisi kuten mekin.

Kansioni keräsi toista sataa tykkääjää. Väki kommentoi kuviani, sain viestejä facebookissa ja ihmiset kehuivat livenä, kuinka reissumme oli todella hieno ja mielenkiintoinen.

Kun mä älysin, että miten paljon ihmiset seurasi meen reissun tapahtumia, jotkut jopa päivittäin, ja oikeesti sai siitä jotain, niin mä ajattelin, että mun on pakko kirjoittaa tästä niin, että muutkin kun mun kaverit löytäisivät tämän reissun.

Nyt mä sit kirjottelen tätä reissua blogin muotoon.

Kommentoikaa, kysykää.

Jos joku haluaa lähteä samoille mestoille niin meiltä saa yhteystietoja ja paikkoja missä kannattaa käydä.

Me meinataan Tapsan kanssa lähteä uudelle reissulle ensi vuonna ja mennä tutustumaan johonkin toiseen historialliseen kohteeseen.

Jos ihmiset pitävät tästä, niin laitan "raporttia" myös seuraavasta reissusta :)

Siispä tervetuloa! Nauttikaa, oppikaa ja innostukaa.

Kettu kuittaa!

Sami