Raatteen reissu ja roadtrip, loppusanat

Niin se tuli tämäkin reissu naputeltua tänne blogin muodossa. Ennen kuin keksin, että voisin kirjoittaa blogia, niin olen tämän reissun ja siellä otetut kuvat laittanut myös facebookkiin, joten jos joku sai tästä nyt kipinän, niin katsohan myös muut kuvani reissusta osoitteesta:


Roadtrip Pori - Suomussalmi - Pori


Reissu oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Suosittelen tätä kaikille aiheesta kiinnostuneille, ja vaikka et olisi aiheesta niin kiinnostunutkaan, niin reitin varrelta löytyy myös paljon muuta mielenkiintoista, kuten petopongausta, kylpylää, laskettelurinnettä ja viihtyisiä mökkejä.

.

Tapsa onnistui kyllä ottamaan reissun parhaimmat kuvat. Tässä pätkä Raatteentietä. Näillä main on paljon tapahtunut. Paljon reissusta oppineena, ja aivan mahtavan reissun viettäneenä, kelpasi lähteä ajamaan kohti Poria.


Tuollapäin ei muuten paljon autoja ajellut, että aika rauhallista oli. Arvatkaapa, että minkälainen kulttuurishokki oli käydä Tuurin kyläkaupalla paluumatkalla...


Tavattiin ihania ja ystävällisiä ihmisiä. Varsinkin Raatteen Portilla käynyt tuplabookkaus hoidettiin hienosti ja asiallisesti.


Kiitos nyrkinkokoisista jäätelöpalloista ja ihmisen pään kokoisista lihapiirakoista. Omasta puolestani haluan sanoa kiitos Tapsalle, että ehdotit ja ideoit tätä reissua, koska ilman sinua tämä olisi saattanut jäädä tekemättä.

Kiitos avovaimolleni kieliopin korjaamisesta, tuesta ja näkemästäsi vaivasta, jotta saan näitä reissuja tehtyä, sekä niistä kirjoitettua!


Jos joku haluaa kokea vastaavan reissun niin minut saa kiinni sähköpostiosoitteesta:

samisillanpaa@hotmail.com ja ilomielin autan kykyjeni mukaan kaikkia, jotka suunnittelevat vastaavaa roadtrippia samoille kulmille.


Nyt toivoisin teiltä, jotka olette lukeneet ja löytäneen blogini, palautetta reissustamme, ja tavasta kuinka olen siitä kertonut. Minulle ja Tapsalle tämä ei ole viimeinen reissu. Haluaisin siis kaikki risut ja ruusutkin, vaikka antamaani sähköpostiosoitteeseen.


Teaserina voin kertoa, että uusi reissu on jo tehty, ja siitä kertomiseen minulla on suuri määrä materiaalia, jonka aion tänne samaan blogiin vielä laittaa. Mukana paljon kuvia sekä myös videomateriaalia. Uusi mahtava reissu ja tarina odottaa kertomistaan. Tästä uudesta reissusta on olemassa myös traileri, jonka julkistan aivan lähipäivinä. Kiitoksia, että olet jaksanut ja elänyt tämän reissun meidän mukanamme. Päätän tämän reissun Tapsan ottamaan ja muokkaamaan kuvaan, joka on toiminut myös blogini taustakuvana koko sen kirjoittelun ajan.

Kiitos! T: Sami & Tapsa

Ps. Tänne haluamme vielä uudelleen!

Rajavartioasema ja vartiomuseo

Tässä sitä nyt ollaan. Raatteen tien päässä. Enää on käymättä vartiomuseo ja muistaakseni yksityinen näyttely samassa pihassa. Tässä niistä muutama kuva:

Me itse asiassa luultiin Tapsan kanssa, että puomin takana alkaisi Venäjä, mutta kyllähän siinä on vielä pitkä pätkä tietä ennen kuin pitää puhua venäjää.


Kuvassa ennen talvisotaa rajavartioaseman luona sijainnut portti ja Tapsa kurkkimassa nykyisen puomin yli.

Kolmannen armeijakunnan jatkosodan muistomerkki.

Huomasin, että en ole ottanut rajavartioasemalta ulkoa valokuvia muuten kuin edellä olevasta puomista. Olisi pitänyt, koska vartiomuseo on ainoa ennen sotia rajavartiolaitoksen rakentama vartiorakennus, joka on säilynyt nykypäivään. Rakennus on entisöity vuoden 1939 ulkoasuun ja myös sisätilat esittävät saman vuoden tilannetta.

Pari kuvaa pihassa olleesta yksityisestä museosta. Tapsa ja Emma. Tässä museossa oli mukavaa, kun sai koskea aseisiin, kun muualla sai tyytyä katselemaan niitä lasiseinämän lävitse.

Emma on saanut nimensä 30-luvun suomalaisen iskelmän ja äänilevyä muistuttavan rumpulippaan (jonka kansi pyörii ammuttaessa) synnyttävän mielleyhtymän vuoksi. Näitä aseita saatiin niin monta sotasaaliiksi, että ne syrjäyttivät suomalaisen Lahti-Saloranta M/26 pikakiväärin. Emmat säilyivät puolustusvoimien käytössä 1990-luvulle saakka.

VTT ja Keksintösäätiö ovat arvioineet Suomi-konepistoolin erääksi merkittävimmistä suomalaiskeksinnöistä. Sitä käytettiin kymmenien vuosien ajan, kunnes rynnäkkökiväärit alkoivat yleistyä. Sitä pidettiin osatekijänä siihen, että Suomen lukumäärältään pienet joukot pärjäsivät talvisodassa puna-armeijaa vastaan.


Nämä pari kuvaa ovat Raatteen vartiomuseosta. Tämä onkin sitten viimeinen paikka, jossa käytiin tällä reissulla. Tai itse asiassa Tuurin kyläkauppa oli viimeinen, jossa kävimme, mutta sitä en ehkä laske nyt mukaan, kun ei kuulu eikä sovi tähän tarinaan.

Kuvassa on vartioasemalla käytettyä puvustoa. Kuulimme tarinan, jonka mukaan vartiopaikalla oli muutama mies päivystämässä, kun venäläiset tulivat rajan yli. Yksi miehistä havaitsi lähestyvät venäläisjoukot, ja juoksi sisälle ilmoittamaan muille. Muiden juostessa pakoon, yksi mies jäi vielä asemalle soittamaan ja ilmoittamaan, että suuri joukko venäläisiä on tulossa, jonka jälkeen hän repäisi puhelimen seinästä, ja lähti juoksemaan Raatteentietä pitkin.

Raatteen rajavartioaseman punkat särmästi pedattuna. Näissä ei ole ihan hetkeen maattu.


Niin olivat venäläiset päässeet viimeisen miehen lähelle, että olivat nähneet hänen juoksevan, ja yrittivät ampua, siinä kuitenkaan onnistumatta.


Kun venäläisen menivät asemalle sisälle, keittiössä odotti höyryävä puuro ja kuuma kahvi.


Että niinkin kiire oli vartiomiehillä tullut.


Tähän kuvaavaan tarinaan onkin hyvä päätellä mun ja Tapsan tarinointi tältä reissulta. Näitä tarinoita olisin halunnut enemmän tältä reissulta kerrottavaksi, mutta ikävä kyllä niitä oli kovin vähän.

Purasjoki-linja ja sen puolustusasemat

Seuraavana etappina meillä oli tutustua Purasjoki-linjaan ja sen puolustusasemiin. Myös tämä nähtävyys löytyi Raatteentien varrelta, jonne pääsi helposti autolla. Tämän ryhmäkorsu-taisteluhaudan on rakentanut Kainuun prikaatin varusmiesryhmä Suomussalmen kunnan tilauksesta vuonna 1989. Alueelta löytyy myös ennallistettua panssariestettä ja taistelukaivantoja.

Tässä karttaa Purasjoki-linjasta ja joukkojen sijoituksista sekä taisteluista. Purasjoki-linjaa on linnoitettu kolmessa eri vaiheessa:
I vaihe: 16.10.-11.11.1939
reserviläiset ja työvelvolliset
II vaihe: tammi-helmikuu 1940
Venäläisiltä takaisin vallanneet taistelujoukot
III vaihe: huhtikuu 1940 - kesäkuu 1941
välirauhan aikana sotilaat ja siviilit

Ryhmäkorsu-taisteluhauta oli sortunut monesta kohtaa, ja oli varmaankin siksi suljettu. Se oli silti yllättävän hyvässä kunnossa, kun ottaa huomioon, että se on rakennettu 1989.

Vesihän tuonne jää makaamaan, että ei ihme jos seinämät sortuvat.

Suomussalmen kunta entisti osan Purasjoen asemaa talvisodan aikaiseen asuunsa.

Vaikka taisteluhauta olikin uudelleen rakennettu, siellä suorastaan kuuli historian havinaa.

Neuvostoliiton rajalle täältä on matkaa 9 km ja Suomussalmen entiseen kirkonkylään 27 km.

I vaiheessa alueelle ei rakennettu ollenkaan korsuja, vaan niiden sijaan rakennettiin yhdyshautojen kylkiin sirpaleen kestäviä suojakomeroita. Kun puna-armeija valtasi puolustusasemat, he käyttivät näitä komeroita majoitustiloinaan lisäämällä niihin kaminoita.



II vaiheessa suomalaiset saivat vallattua asemat takaisin ja taistelujoukot korjasivat ja täydensivät linnoitteita.


III vaiheessa eli välirauhan aikana aluetta linnoitettiin osana Salpa-linjaa.


Eri vaiheiden linnoittamisia on vaikea erottaa toisistaan, sillä niitä on rakennettu ja uudistettu päällekkäin tarvittaessa. Entisöidessa yritettiin säilyttää jotain kaikista eri vaiheista.


Entisöinti toteutettiin lähes ilman koneita luonnon suojelemiseksi.


Purasjokilinja arvioitiin merkittävimmäksi entistämiskohteeksi toisen maailmansodan aikaisia puolustuslaitteita inventoitaessa.

Entisöinti toteutettiin lähes ilman koneita luonnon suojelemiseksi.

Purasjokilinja arvioitiin merkittävimmäksi entistämiskohteeksi toisen maailmansodan aikaisia puolustuslaitteita inventoitaessa.

Taisteluhautojen alkupää tieltä katsottaessa.

Vuosia sitten järjestimme Tapsan kanssa paintball-, eli värikuulasotatapahtuman. Tapahtumaan osallistui kolmatta kymmentä henkeä ja pisimmältä tullut oli Ruotsista. Yövyimme puolijoukkueteltoissa, jotka oli lainattu käyttöömme partiolippukunta Porin Tertuista. Osallistumismaksu sisälsi yöpymispaikan lisäksi aseen, kuulat, maastopuvun ja käyttöoikeuden hommattuihin varusteisiin, sekä ostettuihin radiopuhelimiin. Järjestämisessä oli todella kova homma, ja se vei paljon aikaa sekä vaivaa. Taisinpa jossakin kohtaa jopa vannoa, että ei enää ikinä...

Nämä taisteluhaudat nähtyäni minulle tuli kova polte päästä pelaamaan värikuulasotaa alueelle, jossa molemmille joukkueille olisi rakennettu omat taisteluhaudat ja bunkkerit. En tiedä, onko tämä missään mahdollista, mutta sellaisen idean ja ajatuksen sain. Saapi nähdä tuleeko tämä idea koskaan poikimaan mitään suurempaa.

Tapsa kyyppäämässä taisteluhaudassa. En enää muista, mutta todennäköisesti tälläkin hetkellä satoi vettä. Näin jälkiviisaana, olisi pitänyt ottaa videokamera mukaan ja kuvata tämä nähtävyys kulkien kameran kanssa.


Noin puolitoista vuotta sitten vietimme kaksi kuukautta Amerikassa. Kävimme tutustumassa myös "perinnekylään" joka oli lavastettu Amerikan sisällissodan aikaan. Alueella työskentelevät olivat pukeutuneen teeman mukaisesti ajan vaatteisiin ja varusteisiin, ja he näyttelivät jokainen jonkinlaisen roolin ja tapahtuman mukaisesti. Eikö tämä toimisi myös Suomessa? Ja mikä olisikaan parempi paikka tähän kuin Raatteen museotie ja sen tapahtumapaikat! Minä ainakin haluaisin päästä näkemään sodan tapahtumat näyteltynä. Tai ehkä se on vain se nörtti minussa, joka aina innostuu tämän kaltaisista asioista. Saattaapi olla myös budjettikysymys tällainen tapahtuma. Ehkäpä joku juhlavuosi? Jätänkin tämän ajatuksen hautumaan tänne, jos joku sen täältä joskus löytäisi ja lähtisi tällaista järjestämään. I'm in! :D

Siinä kuva patruunakomerosta.


Erillinen pataljoona 15:n vahvennettu komppania taisteli menestyksellisesti näissä asemissa kolmen päivän ajan neuvostojoukkoja vastaan.


Suomalaisten ja neuvostosotilaiden lisäksi, myös saksalaiset ovat olleet asemissa täällä 1944.


Jos jotakuta kiinnostaa, niin minulla on lisää valokuvia Purasjoki-linjasta facebookissa. Valokuvakansio on julkinen joten sinne pääsee katsomaan kuka tahansa. Kaikkia kuvia en tänne viitsinyt pistää, kun tulisi niin kovin pitkä päivitys.


Jos lähdet Raatteentielle, kannattaa myös käydä katsomassa Purasjoki-linjan taisteluhaudat, jotka sijaitsevat aivan tien tuntumassa.




Matkamme kohti rajaa jatkuu. Enää ei ole montaa kilometriä rajavartioasemalle. Seuraava päivitys onkin jo sieltä.

Hieman lyhyempi sekalaispäivitys!

Oon koittanut vähän teemoittain jakaa näitä kuvia ja tarinoita, mut nyt on luvassa vähän sekalaisempaa settiä. Kronologisesti nää on täällä olleet kuvien ottamisjärjestyksessä, joten siitä meinaan pitää vielä kiinni.

Venäläinen muistomerkki. Taiteilija Oleg Komovin suunnittelema muistopatsas on pystytetty 19.9.1994. Muistomerkissä lukee suomeksi ja venäjäksi "Isänmaan pojille - Sureva Venäjä" ja se on omistettu talvisodan Suomussalmen taisteluissa kaatuneille puna-armeijan sotilaille. Muistomerkki sijaitsee Raatteen museotien varressa, minkä takia kuvat ovat tässä kohtaa blogia, eivätkä samassa aikaisemmin mainittujen muistomerkkien kanssa. Kukkiakin on muistomerkille näköjään tuotu, joten kyllä täällä joku oli käynyt muistelemassa ja kunnioittamassa maansa kaatuneita sotasankareita. Neuvostoliitto ilmoitti sodan jälkeen talvisodassa kaatuneiden määräksi 48 745 sotilasta ja haavoittuneiksi 158 863, mutta nykyään tiedetään, etteivät nämä luvut pitäneet likikään paikkansa. Ristiriitaisuuksien takia tarkkoja tappioita ei voida varmuudella sanoa mutta 1949-1951 kerätty tappioluettelo sisältää 126 875 nimeä, ja sen uskotaan olevan lähinpänä todellisuutta, vaikka suurempiakin lukuja kirjallisuudessa on esitetty. Sama ryhmä ilmoittaa haavoittuneiden määräksi 265 000 sotilasta. Kyllä tällaiselle määrälle kaatuneita saa jokusen muistomerkin jo rakentaakin, vaikka kaatuneiden määrää onkin aikoinaan liioiteltu, ja joissakin tapauksissa niistä ollaan jopa vaiettu.


Sotilaallinen, asiallinen ja kunnioittava laveä haara-asento myös tämän entisen vihollisen sotasankareiden muistoksi pystytetyn patsaan kohdalla. Sota vaati uhrinsa molemmilta puolilta. Toivottavasti uusia tämänkaltaisia patsaita ei tarvitse enää pystyttää kummankaan maan kaatuneille. Vaatetus olisi voinut olla siistimpi, mutta ehkä se olosuhteet huomioon ottaen kuitenkin sallitaan.

Tassä on se meen mökki, josta kerroin aikaisemmin. Näin hienon asumuksen siis saimme hyvitykseksi vahingossa tapahtuneesta tuplabookkauksesta. Ei lainkaan huonompi hyvitys. (Eikä seuraavana päivänä lounaaksi luvattu kalakeittokaan ollut lainkaan hassumpi.) Mökki oli hieno ja mietimmekin, että tänne voisi tulla myös perheen kanssa uudelleen. Ohjelmaa löytyy muillekkin kuin historiasta kiinnostuneille. Näistä myöhemmin lisää.

Emme kuitenkaan jääneet laakereillemme lepäilemään ihan vielä, vaan jatkoimme Raatteen museotiehen tutustumista. Paljon oli nähtävää, ja perille päästyämme emme meinanneet pysyä housuissamme muutenkaan, vaan tiedonjanomme oli kova. Tässä seuraava muistomerkki ja Tapsa poseeraamassa sen vierellä. Komia kypärä kruunaa muistolaatan. Ei taida kovin suureen päähään sopia.

Kuvassa allekirjoittanut ja Raatteen tien taistelujen muistomerkki. Muistomerkki sijaitsee Raatteen tien varrella Likoharjun talon luona. Melkein kaikki muistomerkit sijaitsivat aika lailla tien vieressä tai sen välittömässä läheisyydessä. Tämän vuoksi, jos on liikenteessä autolla, lähes kaikki muistomerkit on mahdollista nähdä ilman patikointiakin. Taas oli pusero märkä, kun kuvaa suurentelin. Vesisade seurasi mukana paikasta toiseen.

Tältä muistomerkiltä matkamme jatkui kohti Purasjoen puolustusasemia ja sinne rakenneltuja linnoituksia. Raatteen museotie on 18 km pitkä, ja sen varrelta löytyy paljon nähtävää varsinkin meidän kaltaisille historiafriikeille.


Nähdään Purasjoki-linjalla!

Raatteen Portin Talvisotamuseo

Näissä kuvissa sitä ollaankin sitten Raatteen Portilla ja Talvisotamuseossa. Rauhassa saatiin katsella näyttelyä. Oltiin keväällä liikkeellä, ja eniten kävijöitä on kesäisin. Täällä käy kuulemma jopa kymmeniä tuhansia kävijöitä vuodessa

Pysäyttävät sanat muistolaatassa. Tarvii sanoa, että monta kertaa reissun aikana nousi iho kananlihalle. Tämän lukeminen oli yksi niistä. Suurilta osin oli liikuttava reissu. Tapsa onkin ajoittain aiheesta puhuessamme siteerannut tässä laatassa lukevaa tekstiä. Kiitoksia siis Haukila-Puraksen kylätoimikunnalle tästä muistoihin painuneesta laatasta.




Lavastettua sota-aluetta. Kivasti on koitettu ja onnistuttukin elävoittää sodan paikkoja ja tapahtumia. Muistaakseni tossa taustalla pyöri dokumentti, joka oli kasattu sodan ajan filmipätkistä ja valokuvista. Vähän kun olisi ollut vielä paukkupanoksia ja valoilla tehtyä lavastusta, niin kokemus olisi ollut aivan mahtava. Näinkin se oli jo hyvä.

Tapsa sihtailemassa Maxim-konekiväärillä M/09-21 talvimaisemissa. Tällaisella pyssyllä ei paljon lintuja metsästellä. Tai voi, mutta syötäväksi tuskin jää kovin paljon. Tiesittekös, että konekiväärin keksimisen vuoksi luovuttiin ratsuväestä aselajina? Tämän aseen keksiminen yhdessä rautateiden ja tykistön kehittymisen myötä muutti sodan luonnetta valtavasti. Puolustajan oli helppo ohjata hyökkääjän läpimurtokohtaan suuret määrät reservejä nopeasti, kun taas tykistöllä voitiin tuhota suuret määrät hyökkääjiä. Tämä taas johti siihen, että molempien osapuolten tappiot olivat suuret ja sota muuttuikin kilpailuksi aiheutetuista tappioista. Aina kehitys ja uudet keksinnöt eivät ole välttämättä hyvä juttu.










Museoon oli sisälle rakennettu myös tällainen korsu. Jos ei joku tiedä, niin korsuja käytettiin miehistön ja aseiden suojaksi, ja ne kaivettiin osittain tai kokonaan maan alle ja tuunailtiin luonnollisen näköiseksi. Korsut rakenneltiin yleensä puusta, ja niitä vahvistettiin rautalangalla ja kivillä. Rakennelma saattaa olla myös möysä, joka oli lähinnä tarkoitettu asumiseen eikä suojapaikaksi.





Kuva korsusta sisältä. Siinä piippalakit lämmittelevät kamiinan lämmössä. Saattaa olla, että tätä korsua käytettiin lääkintätarkoituksiin - päätellen paketoidusta kaverista. Myöhemmin lisää korsuista, kun pääsemme reissussa Purasjoki-linjan taistelupaikoille asti. Siellä on siis ryhmäkorsua ja taisteluhautaa ynnä muuta.



Tässä kuvassa on suomalaisten kenttälääkintävälineitä. Rohkeita kavereita nuo lääkintämiehet! Vaatii aika kylmiä hermoja, kun antavat ensiapua joskus pahemminkin haavoittuneille sotilaille. Heidän tehtäviinsä kuuluu myös haavoittuneiden hoitaminen pois tulen alta. Sinne sitten vaan samaan aikaan, kun vastapuoli ampuu kohti. Voimaakin pitää olla kuin pienessä kylässä, että saa kannettua haavoittuneet pois tulen alta. Nykypäivänä lääkintämiehet ovat suojattuja Geneven sopimuksien nojalla, eikä punaista ristiä kantavaa kulkuneuvoa tai henkilöä saa vahingoittaa. (Kerroppas se tykistölle ja pommikoneille...) Vastapainona lääkintämies saa käyttää asettaan vain itsensä ja potilaansa suojaamiseen. Taitaapi lääkintämiehen homma olla aika tyhjä arpa.


Lahti-Saloranta M/26 Aimo Lahden ja kapteeni Salorannan kehittämä pikakivääri, jonka toimintamekanismina on lyhyt piippurekyyli. Facebookissa erehdyin sanomaan tätä asetta Sampo-konekivääriksi, mutta innokas lukija korjasi minut oikealle tielle. Kiva silti huomata, että joku seuraa näitä meidän reissuja niinkin tarkkaan, että huomaa kuvateksteissäni virheitä ja jaksaa vielä korjatakin.



Viimeisessä postaukseni kuvassa, suomalaisen käyttämä käsiase sen kivan tarinan vuoksi.


Tämän valopistoolin on lahjoittanut suomalainen sotilas, joka jouduttuaan Talvisodassa venäläisen sotilaan kanssa lähitaisteluun (talvisodan monumentin paikkeilla) otti voitettuaan tämän aseen itselleen sotasaaliiksi, ja päätti, että hänet haudataan pistoolin kanssa. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin Raatteen portin perustaminen sai hänet muuttamaan mielensä ja hän lahjoitti aseen Talvisotamuseolle.


Ase ei siis ole niin ihmeellinen tai legendaarinen, mutta sen tarina on mielestäni hauska. Näitä tarinoita haluaisin blogiini kirjoittaa, mutta ikävä kyllä niitä on niin kovin vaikea löytää. Niitä kun ei ole kerätty tietääkseni mihinkään ylös, vaan niiden kuuleminen ja löytäminen on aika lailla tuurista kiinni, että kenet sattuu paikalla tapaamaan. Tämä tarina oli onneksi liitetty näyttelyn yhteyteen aseen kanssa. Muuten sekin olisi jäänyt kuulematta.


Siinä ehkä ideaa jollekkin tutkijalle tai kirjailijalle: kerätä vielä jäljellä olevilta veteraaneilta ja sodan ajan lapsilta tarinoita yksiin kansiin. Ehkä saattaisi löytyä tarinoita myös suusta suuhun kuultuna sukupolvilta toisille..?


Tässä oli nyt tämä blogipäivitys. Kuvia mulla olis ollut talvisotamuseosta paljon, mutta jostain pitää karsia. Jos lisätieto kiinnostaa niin kuvia löytyy myös mun facebook sivuiltani  kansio on julkinen, ja sen pitäisi näkyä kaikille. Myös suosittelen käymään Talvisotamuseossa koska kaikkia asioita ei vain pysty tuomaan ihmisille ku

Rutinaa Raatteesta!

Raatteen portin kahvilasta ei ole kuvaa ollenkaan, joten rutistaan nyt sitten tässä, kun kuvassa sen välittömässä läheisyydessä ollaan. Itselle, kun tämä on tärkeä aihe ja historia kiinnostaa, en voi olla ilmaisematta pettymystäni. Meillä oli Tapsan kanssa korkeat odotukset Raatteen tien alueesta, sen tarjoamista palveluista ja mm. muistoesineistä. Tapsalla oli suunnitelmissa ostaa pojilleen Raatteentie puukot, eikä sen takia ostanut niitä Iisakki Järvenpään tehtaanmyymälästä. Varmaankin olisi kopio Lauri Törnin puukosta tarttunut mukaan. Kun pääsimme perille, ei puukkoja ollutkaan. Ilmeisesti sopimus valmistajan kanssa oli mennyt poikki, eikä uutta oltu etsitty tilalle. Myös muita matkamuistoja oli vähän. Olisimme molemmat Tapsan kanssa halunneet ostaa tuliaisia, ja jotain itsellekkin. Oikeastaan ainoa mitä löytyi, oli Raatteen T-paidat. Ostimme sitten ne, kun juurikaan muuta ei ollut. Aivan uskomatonta! Tämä aihe on monille suomalaisille (myös turisteille) tärkeä, ja todella tärkeää aluetta. Kuulimme, että tässä historiallisessa tapahtumapaikassa käy kymmeniä tuhansia ihmisiä joka kesä katsomassa ja tutustumassa. Miksi ei myynnissä ole muistoesineitä? Paluumatkalla kävimme Tuurin kyläkaupassa, kun en ollut siellä aikaisemmin käynyt. Sieltä löytyi mm. kahvikuppeja, lippalakkeja, puseroita, verkkareita, takkeja, T-paitoja, kelloja, kuksia, kalvosinnappeja, hihamerkkejä, vöitä, postikortteja, kyniä ja paljon paljon muuta Tuurin Kyläkaupan logoilla. Eikö nyt olisi korkea aika saada ostettavaksi myös yhden historiamme suurimpien taisteluiden muistoksi tehtyjä muistoesineitä? Minä ostaisin varmasti!



Kehitysehdotuksia:

Info-kylttejä missä mitäkin on tapahtunut

Reenactment, jossa esitetään Raatteentien tapahtumat

Elokuva Raatteen tarinasta

Muistoesineitä

Postimerkkisarja

Postikortteja

Ohjelmaa, tapahtumia, näytelmiä, seminaari

Talvisodan aikainen perinnekylä

Myyntiin armeijan ylijäämätavaraa

Retkeilytavaraa

Astiasto, kaiverrettuja laseja, muistolautasia


Aina kaupallistaminen ei ole huono juttu...

Tämä on tässä välissä vain minun mielipiteeni...

Raatteen portti

Nyt olemme perillä. Pitkä ajomatka takana, monta tuntia, monta kilometriä. Sateen toimme mukanamme myös tänne. Tästä eteenpäin kuvat ovatkin sitten Raatteentien varrelta, tai sen läheisyydestä.

Kylläpäs heijastuu varjo huonosti tekstistä. No, Raatteen portti siinä lukee. Alapuolella tykillä ammuttu reikä rekvisiittana.

Sisältä löytyy lottakanttiini ja talvisotamuseo. Tarvittaessa tämän kautta saa myös järjestettyä majoituksen Portin Majatalosta, joka on parin kilometrin päässä portilta. Raatteen portin nettisivuilta.

 https://www.raatteenportti.fi/portin-majatalo löytyy paljon erilaisia aktiviteettejä niille, jotka miettivät harrastusmahdollisuuksia. Suosittelen katsomaan! Sieltä löytyy vaikka mitä mielenkiintoista.



Raatteen portin kahvila/museorakennus hieman kauempaa. Seuraavaksi erityiskiitos hyvästä palvelusta ja asioiden hoitamisesta. Tapsa varaili hyvissä ajoin ennen reissua meille majoituksen Portin Majatalosta. Ikävä kyllä, myöhemmin ilmeni, että majoitukseen olikin tehty tuplabookkaus, ja jäimme ilman yöpaikkaa. Kuitenkin asia saatiin hoidettua niin, että he järjestivät meille majoituksen mökkiin, joka on aivan Raatteentien varrella. Mökki oli käytössä vain meille kahdelle, ja sinne olisi mahtunut varmastikin toistakymmentä henkilöä. Hinta ei siltikään ollut korkea. Kiitos siis hyvin hoidetusta ongelmanratkaisusta! Kaiken lisäksi meille luvattiin vielä hyvitykseksi kalakeittoa lounaaksi. Aika hienosti hoidettu vai mitä? Myöhemmin blogissa kuva myös mökistä.

Portin piha-alueelta löytyi paljon erilaista rekvisiittaa taisteluihin liittyen ja niiden jäljiltä. Kuvassa taisteluissa käytössä ollut venäläinen panssarivaunu. Suomalaiset saivat täällä sotasaaliiksi 43 hyökkäysvaunua. Tämä oli varmaankin yksi niistä. Näissä taisteluissa saaliiksi saadun materiaalien johdosta, Suomella oli paremmat mahdollisuudet pärjätä puna-armeijaa vastaan.




Sitten hieman huonommassa kunnossa olevaa panssarivaunua. Edellisen kuvan panssarivaunukuskit ovat varmaankin lähteneet aika kiireellä karkuun, kun oli vaunu niin hyvässä kunnossa. Tämän vaunun miehistöllä ei varmaankaan ollut ihan niin hyvä tuuri. Kuvasta ei huomaa mutta vaunun edessä oleva puu on hienosti kasvanut telaketjun ympärille. Ikävä kyllä siitä ei ole kuvaa.




Vaihteeksi kuva tykistä. Suomalaiset saivat Raatteentiellä saaliiksi 29 panssarintorjuntatykkiä ja 71 kenttä- ja panssarintorjuntatykkiä. Tätä materiaalia löytyy aika hyvin tältä alueelta. Tarvii sanoa, että tämän reissun jälkeen tykit ja vaunut eivät ole tuntuneet enää niin erikoisilta muualla. Kaiken lisäksi nämä ovat juuri sitä sotasaaliiksi saatua kalustoa, jota on täällä käytetty.

Suomussalmen muistomerkki talvisodan kovimmista taisteluista. Takana näkyvät kivet symboloivat Talvisodassa Suomussalmella kaatuneita suomalaisia ja neuvostoarmeijan sotilaita. Suurin muistomerkki meidän reissumme aikana. Monumentti on vihitty 13.3.2003 ja se koostuu kivikentästä, jonka keskellä on myöhemmin kuvissa näkyvä keskusmuistomerkki.

Ei näistä kuvista pysty ollenkaan hahmottamaan tätä suurta muistomerkkiä. Tämä alue on siis n. 3 ha suuri, ja sinne on viety n. 17 000 kiveä, jotka muistuttavat sodan uhreista ja kärsimyksistä. Viimeisimpien tietojen mukaan, koko talvisodassa kaatui tai katosi 25 904 suomalaista ja 126 875 neuvosto-venäläistä. Tuon muistomerkin reunalla, kun katsoo tätä kivimäärää,

ymmärtää, että se on kyllä todella paljon. Pelkästään Raatteentien taisteluissa sotilaita menehtyi tai katosi 3728 suomalaista ja neuvosto-venäläistä yhteensä. Hiljaiseksi vetää kyllä.

Tässä talvisodan monumentin keskusmuistomerkki "Avara syli".

Se muodostuu neljästä puukaaresta, joiden yläpuolella roikkuu 105 vaskikelloa, yksi jokaiselle talvisodan päivälle. Tuulessa kilisevät kellot kertovat tarinaa sodan mielettömyydestä ja sankareista, jotka olivat valmiina puolustamaan isänmaataan ylivoimaista vihollista vastaan.


Talvisodassa ulkopuolinen uhka yhdisti suomalaiset luokkarajoista riippumatta puolustautumaan Neuvosto-Venäjää vastaan.


Talvisota on tunnettu vaikeista talviolosuhteista, puna-armeijan valtavista miestappioista, suomalaisten motti-taktiikasta ja "talvisodan hengestä". Termit Sisu ja Molotovin cocktail tulivat tunnetuksi ympäri maailmaa.


Suomen armeija tunsi maaston, osasi liikkua, majoittua ja taistella kovassa pakkasessa ja lumessa. Apuna käytettiin suksia, ahkiota, telttaa, kamiinaa ja tietysti Suomi-konepistoolia. Varusteita ja taktiikkaa oli kehitetty jo 1920- ja 1930-luvuilla.

Siinä viimeiset poseerauskuvat tältä muistomerkiltä. Märkää on ja taivaalta ripottelee, mutta hyvin pärjäsi kollareissa silti. Laatassa lukee että "vaikka ihminen kuolee - niin muisto elää." Tässä ympäristössä se todellakin elää. Kokonaisuudessa aika hiljentävä muistomerkki. Avaa hieman silmiä sille, että paljonko täälläkin on ihmisiä kaatunut. 





Seuraavaksi siirrymmekin sisätiloihin ja pääsemme katsomaan Raatteen portin Talvisotanäyttelyä. 

Matka kohti Raatetta jatkuu. Muistomerkkejä melkein periltä

Oon aina tiennyt, että hannunvaakuna tarkoittaa nähtävyyttä, mutta ei niitä ole sen ihmeemmin tullut seurattua tai ajateltua. Nyt kun lähestyimme itselle tärkeitä tapahtumapaikkoja, niin asiaan kiinnitti enemmän huomiota.



Matkamme kohti Raatteentietä etenee. Seuraavaksi kuvia matkalta löytyneistä muistomerkeistä.




Siinä ensimmäinen Raatteen lähettyvillä sijaitseva muistomerkki, jolla kävimme. Tällä paikalla voittamattomasta puna-armeijasta tuli vain armeija. Muistan että kurkkua kivisti kyykistyessä kunnioituksesta sotaveteraaneja kohtaa. Tämä paikka ja tästä eteenpäin kuljemmekin historiallisesti tärkeällä alueella. Täällä tapahtuneiden taistelujen vuoksi Neuvostoliitto luopui tavoitteestaan katkaista Suomi. "Meiltä voidaan kyllä vaatia, mutta paha sitä on meiltä väkisin tulla ottamaan." Tällä paikalla Neuvostoliittokin ymmärsi sen.


Suomussalmen taistelujen päämuistomerkki. Edellisen muistomerkin jälkeen me ymmärrettiin se, että kyllä meidän on pakko käydä katsomassa ihan jokainen muistomerkki, mikä matkan varrelta löytyy. Toisaalta niinhän me olimme tehneetkin. Tapsa poseeraamassa. Ei ihan niin särmä, että korkeassa polviasennossa, mutta aika lähellä kuitenkin.


Tärkeät sanat yhdestä talvisodan tärkeimmästä taistelusta. Nämä sanat ovat lähtöisin Hjalmar Siilasvuon suusta. Hän oli tunnettu erityisesti Suomussalmen taisteluiden johtajana. Tämä mies taisteli kaikkiaan viidessä sodassa, mukaan lukien myös ensimmäisen maailmansodan taistelut Saksan itärintamalla. Suomussalmen tapahtumat antoivat toivoa ja uskoa, että Suomea ei niin vain vallatakkaan. Lisäksi sotasaaliina tuli suuri määrä aseita ja varusteita, joita hyödynnettiin myöhemmin tehokkaasti.


Tämä "liekkipatsas" on Suomussalmen taistelujen päämuistomerkki. Sen on suunnitellut niinkin nimekäs kaveri kuin Alvar Aalto. Huomatkaa siis, että kaksi edellistä kuvaa, ja seuraava, ovat myös samasta patsaasta. Tarvitsi ottaa kuva monesta suunnasta, kun joka sivulla oli jotain katsottavaa.








Tässä vielä kuva muistomerkin päällä olleesta kartasta. Kartta oli isompi kuin kuvasta näkyy, ja sitä oli tosi vaikea saada kokonaan kuvaan. En oikein kehdannut nousta muistomerkin päälle seisomaankaan.







Ukrainalainen muistomerkki. Tämä muistomerkki on pystytetty ukrainalaisen 44. divisioonan muistoksi. Se tuhottiin lähes viimeiseen mieheen. Divisioonaa voisi ehkä nimittää jopa eräänlaisiksi valiojoukoiksi, vaikkakin miesten motivaatio hyökätä suomalaisia vastaan oli hieman hakusessa, ja miehistön varustus ei ollut sopiva Suomen keleihin. Vaikka divisioona oli miesluvultaan sekä raskaalta aseistukseltaan täysin ylivoimainen, suomalaiset onnistuivat päihittämään tämän erikoisjoukon, ja se loi suomalaisille uskoa, ettei peli ollut vielä menetetty.


Vienan vapaussoturien ja pakolaisten muistomerkki. Tämä muistomerkki löytyi Raatteen portin pihasta. Suomen sisällissota on vielä tänä päivänäkin monelle todella arka aihe, kun naapurit ja veljet saattoivat joutua asettumaan vastakkain. Todella raakoja tekoja tekivät molemmat puolet toisilleen. Vankileireillä olleita kohdeltiin todella huonosti. Valkoiset telottivat punaisia vielä sotatoimien päätyttyäkin. Suomalaisia menehtyi suuri määrä, kummaltakin puolelta ja puolueettomiakin, mutta punaisia kuoli kuitenkin niin paljon enemmän. Terroritekojen vuoksi sota on kova paikka vielä tänä päivänäkin. Sota jakoi kansaa vahvasti vielä 1970-luvullakin.
Viimeinen 1918 sodan veteraaneista menehtyi 1.1.2009. Tämä mies oli Aarne Arvonen, (s.1897) jonka olen tavannut myös henkilökohtaisesti. Hän kun sattui olemaan minulle sukua. Hän taisteli Suomen Punaisessa kaartissa. Olen tainnut hänestä jotain aikaisemmin kirjoittaakkin. Tarkoitukseni on myös myöhemmin kirjoittaa Aarnesta oma juttunsa minulle luotettujen materiaalien pohjalta. Viimeinen Suomen Valkoisen armeijan veteraani, Lennart Lönnback (s.1905) menehtyi vuonna 2007.
Saksa ja Neuvostoliitto olivat vastakkain siis jo ennen toista maailmansotaa, Saksa kun tuki valkoisia ja Neuvosto-Venäjä punaisia.





Saman muistomerkin toisella puolella oli kaiverrettu laatta, joka kertoi Vienan vapaussodasta. Raatteentie toimi Vienan heimosotien ja pakolaisten valtaväylänä. Heimosotia käytiin Suomen itsenäistymisen jälkeen 1918-1922. Vielä jatkosodassa 1941-1944 aluetta suunniteltiin liitettäväksi Suomeen. Heimosodiksi kutsutaan Suomen lähialueilla käyneitä aseellisia selkkauksia. Suomen valtio ei "virallisesti" ollut mukana sodissa, mutta suomalaisia vapaaehtoisia oli mukana noin 9 000. Heimosotia käytiin, koska haluttiin yhdistää kaikki itämerensuomalaiset Suur-Suomeksi, tämä siitäkin huolimatta, että kaikki "autettavat" eivät itse sitä toivoneet. Näitä vapaaehtoisia kutsuttiin heimosotureiksi.










Tässä siis muistomerkit matkan varrelta Raatteen portille asti. Myöhemmin lisää muistomerkkejä.