Porin Teatterin Tuntematon sotilas

Mun piti aloittaa tää blogi kirjoittamalla mun ja Tapsan Raatteentien reissusta, mut kun kävimme katsomassa Tuntematon sotilas-näytelmän, päätin, että poikkean alkuperäisestä suunnitelmasta ja kirjoittelen tämmösen tavis-arvostelun, jos se vaikka rohkaisisi muitakin käymään teatterissa ja katsomaan kyseisen näytelmän.

Tuntematon sotilas pyörii teatterissa toukokuuhun saakka, joten aikaa on vielä. Haluan, että ihmiset, jotka lukevat arvosteluni, pääsevät näkemään halutessaan näytelmän myös itse.

En ole kovin kokenut teatterissa kävijä ja nekin vähät kerrat olen käynyt Porissa. Ennen Tuntematonta sotilasta paras esitys, jonka olen nähnyt, oli Rakastajat teatterin ”Dark side of the mime” joka oli hauskin, minkä olen livenä nähnyt. Nauroin ihan vedet silmissä suurimman osan esityksestä.

Mutta nyt siis asiaan.

Kuten moni tietääkin, aihe kiinnostaa minua jo ennestään. Olen lukenut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan pari kertaa ja tulipa sitä saman kirjan sensuroimatonkin versio selailtua läpi kun se 2000-luvun alussa julkaistiin. Elokuvan katson lähes vuosittain ja löytyy se myös dvd-hyllystäkin, jos nyt itsenäisyyspäivänä sattuukin olemaan työvuoro, kun se tulee televisiosta.

Esitys oli vanhan oluttehtaan tiloissa, joka oli kätevästi muutettu teatteriksi. Alusta asti sain sellaisen vaikutelman, että tämä on tehty kunnolla. Kun tulimme pihaan, näin kuusia ja katkenneista laudoista rakennettuja aitoja valmistelemassa katsojaa tulevaan näytökseen. Olipa siellä myös ehkä Säkylästä tuotu sodan aikainen haupitsikin. Narikassa olevilla työntekijöilla oli päällään sodanaikaisen uniformun näköiset paidat. Sisäänkäynnin vierestä alkoi suht suuri anniskelualue. Tarjoilijoina työskentelevillä naisilla oli päällään huoltolottien asut ja myynnissä oluen lisäksi, mitäpä muutakaan kuin kahvia ja munkkeja.

Anniskelualueen vieressä oli sotaveteraanien kunniaksi tehty valokuvateos Viimeiseen mieheen, joka koostui Kari Ahosen ottamista valokuvista joissa esiintyi 120 sotaveteraania ja lottaa Kaunialan sairaalassa. Tämä valokuvanäyttely on avoinna myös esitysaikojen ulkopuolella ja on ilmainen.

Kun jonotimme teatterisaliin huomasin sivusilmällä sisäänkäynnin vieressä astian, jonka sisältö valkeni myöhemmin. Korvatulppia.

Kun Tapsa varaili lippuja, ajattelimme, että torstai-illalla ei varmaankaan kovin kauheaa ruuhkaa ole, kun ottaa huomioon, että näytelmä on pyorinyt jo muutaman viikon. Olimme väärässä. Esitys oli loppuunmyyty, tai en ainakaan tyhjää penkkiä löytänyt, kun ympärilleni katselin.

Esiintymislava oli rakennettu liikuteltavista korokkeista, jotka siirtelemällä muodostuivat muun muassa juoksuhaudoiksi ja poteroiksi. Näyttämön perällä oli myös kohtalaisen jyrkästi ylöspäin nouseva ”koroke”, joka mahdollisti hienoja kohtauksia näytelmän aikana ja antoi syvyyttä sotatantereelle.

Jo esityksen alkupuolella selvisi miksi yleisölle oli jaossa korvatulppia. Esiintyjät käyttivät aseissaan paukkupanoksia, joista jokaisen latausliikkeen yhteydessä vanha hylsy lensi lattialle. Realistista sanoisin. Paukkupanokset myös kuulostivat oikeilta luodeilta. Sotilaat heittelivät kranaatteja ja ylilentävistä lentokoneista putoavat pommit olivat vieläkin realistisempia kun näytelmässä käytettiin lisätehosteena pieniä ilotulitteita. Kranaatin räjähtäessä hiekka pöllähti ja pyrotekniikan avulla löivät myös liekkiä.

Katsojien yli lentävien lentokoneiden äänitehosteet kuulostivat todella aidoilta. Uskon että lavasteen, savukone, ym. tehosteet antavat hyvinkin aidon tunnun sodasta. Strobovalot korostavat hienosti eri tilanteita, ja kun katselin täynnä valoja olevaa kattoa huomasin, että eipä ole tässä näytelmässä valoissakaan pihistelty.

Taustalla lähes koko ajan soiva sello ja pienomusiikki loi hienon tunnelman esityksen eri vaiheissa. Tämäkin oli tietysti livenä.

Näin suurella lavalla väkeäkin tarvittiin paljon. En voinut olla huomaamatta, että joitakin näyttelijöitä jouduttiin jopa kierrättämään, mutta se ei häirinnyt sen enempää.

Vesa Haltsosen Koskela oli juuri niin hyvä tyyppi, kuin hänen kuuluukin. Reilu pomo ja yksi jätkistä. Pekka Hännisen Hietanen taas koko ajan äänessä ja tarinaa iskemässä. Rokka, jota näytteli Turkka Mastomäki, näytteli hyvin gonahtanutta jermua ja sitä katsellessa tuli itsellekkin sellainen olo että jättäkää se nyt rauhaan, se on sotasankari. Joonas-Petteri Niemisen Mäkilä sai näytelmän ensimmäiset naurut.

Jos nyt jotain negatiivista pitää sanoa niin Rokkaa esittävän Turkka Mastomäen puheesta ei aina saanut ihan selvää, tosin laukausten ja pommien rajähdysten vuoksi muidenkin puhe välillä jäi kuulematta. Itsellä ei suurta ongelmaa ollut, mutta niiden joille Tuntematon sotilas ei ole tuttu, (onko niitä) saattaa äänitehosteiden, pommien ja esityksen nopean tahdin vuoksi olla ajoittain hankala seurata esityksen kulkua.

Christian Lindroosiin Tuntematon sotilas on uskollinen lähdemateriaalille ja siitä tehdylle elokuvalle olematta kuitenkaan kopio elokuvasta. Suuria yllätyksiä näytelmä ei tuo, mutta ovathan kirja ja ensimmäinen elokuva klassikkoteoksia. Ehkä on ihan hyvä ettei sitä ole liikaa sörkitty.

Porin Teatterin Tuntematon sotilas on paras näytelmä mitä olen ikinä nähnyt. Tässä kokonaisuudessa mitään ei ole jätetty puolitiehen, vaan kaikki, ohjaus, lavastus, puvustus ja valosuunnittelu sekä tietysti näyttelijätyö ynnä kaikki muu on tehty viimeisen päälle ja sitä on ilo seurata.

Avovaimolle tuossa sanoinkin, että jos hän haluaa lähteä teatteriin katsomaan näytelmän, lähden ilomielin katsomaan sen uudestaan.

Vaikka näytelmän aihe on vakava, siihen on myös saatu paljon huumoria mukaan ja joissakin kohtauksissa saa ihan tosissaan jopa nauraakkin.

Näytelmän pituus on n. kolme tuntia (sisältää väliajan) jonka vuoksi pyllykään ei pääse puutumaan.

Jos siis aihe kiinnostaa, tämä on ”must see” näytelmä, ja vaikka ei kiinnostaisikaan, niin kuuluuhan Tuntematon sotilas nyt yleissivistykseenkin.

Tässä elämäni ensimmäinen teatteriarvio.

Kiitos ja hei!