Rajavartioasema ja vartiomuseo

Tässä sitä nyt ollaan. Raatteen tien päässä. Enää on käymättä vartiomuseo ja muistaakseni yksityinen näyttely samassa pihassa. Tässä niistä muutama kuva:

Me itse asiassa luultiin Tapsan kanssa, että puomin takana alkaisi Venäjä, mutta kyllähän siinä on vielä pitkä pätkä tietä ennen kuin pitää puhua venäjää.


Kuvassa ennen talvisotaa rajavartioaseman luona sijainnut portti ja Tapsa kurkkimassa nykyisen puomin yli.

Kolmannen armeijakunnan jatkosodan muistomerkki.

Huomasin, että en ole ottanut rajavartioasemalta ulkoa valokuvia muuten kuin edellä olevasta puomista. Olisi pitänyt, koska vartiomuseo on ainoa ennen sotia rajavartiolaitoksen rakentama vartiorakennus, joka on säilynyt nykypäivään. Rakennus on entisöity vuoden 1939 ulkoasuun ja myös sisätilat esittävät saman vuoden tilannetta.

Pari kuvaa pihassa olleesta yksityisestä museosta. Tapsa ja Emma. Tässä museossa oli mukavaa, kun sai koskea aseisiin, kun muualla sai tyytyä katselemaan niitä lasiseinämän lävitse.

Emma on saanut nimensä 30-luvun suomalaisen iskelmän ja äänilevyä muistuttavan rumpulippaan (jonka kansi pyörii ammuttaessa) synnyttävän mielleyhtymän vuoksi. Näitä aseita saatiin niin monta sotasaaliiksi, että ne syrjäyttivät suomalaisen Lahti-Saloranta M/26 pikakiväärin. Emmat säilyivät puolustusvoimien käytössä 1990-luvulle saakka.

VTT ja Keksintösäätiö ovat arvioineet Suomi-konepistoolin erääksi merkittävimmistä suomalaiskeksinnöistä. Sitä käytettiin kymmenien vuosien ajan, kunnes rynnäkkökiväärit alkoivat yleistyä. Sitä pidettiin osatekijänä siihen, että Suomen lukumäärältään pienet joukot pärjäsivät talvisodassa puna-armeijaa vastaan.


Nämä pari kuvaa ovat Raatteen vartiomuseosta. Tämä onkin sitten viimeinen paikka, jossa käytiin tällä reissulla. Tai itse asiassa Tuurin kyläkauppa oli viimeinen, jossa kävimme, mutta sitä en ehkä laske nyt mukaan, kun ei kuulu eikä sovi tähän tarinaan.

Kuvassa on vartioasemalla käytettyä puvustoa. Kuulimme tarinan, jonka mukaan vartiopaikalla oli muutama mies päivystämässä, kun venäläiset tulivat rajan yli. Yksi miehistä havaitsi lähestyvät venäläisjoukot, ja juoksi sisälle ilmoittamaan muille. Muiden juostessa pakoon, yksi mies jäi vielä asemalle soittamaan ja ilmoittamaan, että suuri joukko venäläisiä on tulossa, jonka jälkeen hän repäisi puhelimen seinästä, ja lähti juoksemaan Raatteentietä pitkin.

Raatteen rajavartioaseman punkat särmästi pedattuna. Näissä ei ole ihan hetkeen maattu.


Niin olivat venäläiset päässeet viimeisen miehen lähelle, että olivat nähneet hänen juoksevan, ja yrittivät ampua, siinä kuitenkaan onnistumatta.


Kun venäläisen menivät asemalle sisälle, keittiössä odotti höyryävä puuro ja kuuma kahvi.


Että niinkin kiire oli vartiomiehillä tullut.


Tähän kuvaavaan tarinaan onkin hyvä päätellä mun ja Tapsan tarinointi tältä reissulta. Näitä tarinoita olisin halunnut enemmän tältä reissulta kerrottavaksi, mutta ikävä kyllä niitä oli kovin vähän.