Aamu Hyrynsalmella - Vankileiri

Juna-asemalta meidät neuvottiin ajamaan vanhalle vankileirille. Ajomatka ei ollut pitkä, ja vaikka alueelle ei ollutkaan opasteita, niin löysimme perille. Tämä vankileiri olisi jäänyt käymättä, ellei juna-asemalla ollut huoltomies olisi sitä suositellut. Samalla, kun kirjoitan näitä blogitekstejä, niin tarkistelen myös faktoja ja opiskelen paikoista lisää. Tästä vankileiristä en löytänyt netistä muuta tietoa kuin sen, että sellainen on ollut olemassa.

Kuvassa on saksalaisten käytössä ollutta vankileirialuetta. Ensin näimme natsien rakennuttaman Kuolemanradan, ja nyt kävimme katsomassa, että missä radan rakentaneita vankeja pidettiin. Sen verran sain salapoliisin työtä tehtyä, että ainakin osa rataa rakentaneista vangeista oli kenttärangaistusleiri III:n vankeja.

Kenttärangaistusleiri III oli jatkosodan aikainen natsi-Saksan vankileiri. Sinä aikana, kun leiri sijaitsi Suomessa, lähes puolet vangeista menehtyi tauteihin, aliravitsemukseen tai vartijoiden surmaamana.

Tämän leirin kurinpitovankeja jätettiin rakentamaan Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärataa.

Miehet tekivät metsä- ja kaivuutöitä kenttärataa varten. Kenttärangaistusleirin järjestyksen ylläpidosta vastasi erillinen SS-osasto. Aamulla työmaalleen siirtyessä vankien oli marssittava paraatimarssia nelijonossa Erikaa laulaen. (Koska avovaimo ei tunnistanut kappaletta, mainitsen vielä, että se on varmaan saksalaisten tunnetuin marssibiisi.) Tahdissa sekoavia vartijat hakkasivat. Puut kaadettiin kirveillä, maankaivu tapahtui kuokilla ja hakuilla. Rungot siirrettiin metsästä kantamalla. Miesten vaatetus oli hyvin kehnoa, lähinnä ryysyjä. Talvellakin useimmat joutuivat tekemään töitä avokäsin, vaikka alueella oli tammikuussa 1943 30 asteen pakkasia.

Karusta ilmastosta, kovasta työstä, heikosta muonituksesta ja huonoista olosuhteista johtuen suurin osa rangaistussotilaista sairastui lyhyessä ajassa. Joidenkin lähteiden mukaan vankien määrä aleni ensimmäisen puolen vuoden aikana 550:stä noin 300:een.

Kuvassa on noin 75 vuotta vanhaa piikkilankaa.
Kenttärangaistusleiri oli tarkoitettu pääasiassa Saksan sotavoimien sotilasvangeille, jotka oli tuomittu Saksan silloisen rikoslain mukaan. Vankeja leireille tuotiin Saksassa sijaitsevasta sotilasvankilasta. Vankeja oli tarkoitus käyttää rakennustöissä, miinanraivauksessa ja ruumiiden hautaamisessa. Ohjeet määräsivät vangit sijoitettavaksi kaikkein kovimpiin töihin ja vaarallisimpiin paikkoihin sotatoimialueella. Historioitsijoiden mukaan rangaistusleirien rangaistussotilailla oli suurempi kuolleisuus ja vielä kovemmat olot kuin puna-armeijan sotavankien leireillä. Osa vangeista oli tavanomaisia rikollisia, osa karkureita, kutsuntapakolaisia, aseistakieltäytyjiä tai pasifisteja ja osa natsihallinnon poliittisia vastustajia.

Kenttärangaistusleiri III perustettiin Torgaussa Brükenkopsin sotilasvankilassa 1. elokuuta ja laivattiin Suomeen saman kuun aikana. Pietarsaaresta matka jatkui kuitenkin kävellen Taivalkoskelle.

Marssille kuolleet vangit tai ryysyissä pohjoiseen kulkevat kahlehditut vangit eivät jääneet huomaamatta paikallisväestöltä. Vankien kova kohtelu ja surmaamiset saivat aikaan valituksia viranomaisille.

Nämä ovat taas niitä paikkoja, joissa ollessa pitää olla oikeasti aiheesta kiinnostunut, jotta näistä saa jotain. Joillekkin tämä on vain aidattua metsää, mulle ja Tapsalle tämä on vanhaa vankileiriä. Paikkoja katsellessa sitä huomasi miettivänsä, että ehkä tuossa kohtaa on ollut jonkun makuupaikka, jonka on luonto vallannut yli 70 vuodessa.

 Tietysti myös Suomella on ollut sotavankileirejä. Jatkosodassa 1941-1944 suomalaiset vangitsivat noin 64 000 neuvostosotilasta, jotka sijoitettiin leireille. Sotavangit jaettiin eri ryhmiin, kuten poliittisiin vankeihin, upseereihin ja miehistöön, ja usein myös eri etnisiin ryhmiin, esimerkiksi juutalaiset olivat omana ryhmänään.

Vuonna 1942 perustettiin päämajaan erillinen sotavankitoimisto, jonka päälliköksi määrättiin eversti Sulo Malm. 1943 hallinto siirrettiin yleisesikunnan päällikön alaisuuteen. Sotavankikomentajan esikunnan päämiehenä toimi myös eversti Malm. Näiden tehtävänä oli vastata sotavankien hallinnosta.

Sotavankikomentajan esikunnan alaisuudessa toimi myös sotavankitarkastajia, joiden tehtävänä oli valvoa vankien käsittelyä, käyttöä, vartiointia ja huoltoa. Sotatoimiyhtymissä toimi sotavankiasian upseereita, jotka tekivät tarkastuksia sotatoimialueen vankimuodostelmissa. Kotialueella myös suojeluskuntapiirien komentajat olivat vastuussa piirinsä alueella olevien sotavankien kohtelusta.

Tässä todiste siitä, että minäkin olin paikalla.

Vaikka suomalaiset olivatkin tarkkoina sotavankiensa kohtelusta, natseilla ei ollut ihan sama meininki. Rangaistusvangit saattoivat joutua surmatuiksi pienimmästäkin syystä. Rangaistussotilaiden saavuttua Metsäkylän koululle, eräs vanki etuili ruokajonossa, jolloin hänet siirrettiin sivuun ja ammuttiin välittömästi. Suomalaisen silminnäkijän mukaan vankeja roikotettiin ranteistaan sidoittuina puiden varaan kiinnitetyissä poikkipuissa kuolemaan asti. Kiinni saadut karkaamista yrittäneet vangit ammuttiin paikalleen.

Jatkosodan ensimmäisenä talvena marsalkka Mannerheim oli huolissaan paitsi sotilaiden ja siviilien ravitsemuksesta myös sotavankien ruoka-annoksista. Marski piti raportteihin syvennyttyään sotavankien muonan vitamiinipitoisuutta riittämättömänä ja vaati parannuksia sotavankien oloihin. Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana marsalkka vetosikin Genevessä sijaitsevaan Kansainvälisen Punaisen Ristin komiteaan. Seurauksena Yhdysvalloista ja Sveitsistä saatiin seuraavan kahden vuoden aikana 200 tonnia elintarvikkeita ja lääkkeitä sotavangeille. Jakelu sotavankileireille tapahtui SPR:n kansainvälisen komitean ohjeiden mukaan ja heidän edustajiensa valvonnassa.

Mannerheim myös vieraili sotavankileirillä tarkastaen vankien vaatetusta ja asuinoloja, ja jopa maistoi heidän ruokaansa. Palattuaan Mikkelin päämajaan hän lähetti jokaiselle upseerivangille savukeaskin omalla kustannuksellaan. Tämä maksoi marsalkalle 9000 silloista markkaa.






Vankileiriltä jatkoimme matkaa kohti Suomussalmea ja Raatteentietä. Seuraava päivitys onkin jo ihan Raatteen portin lähituntumasta.

Aamu Hyrynsalmella - Rautatieasema ja natsien kuolemanrata

Hyrynsalmen - Kuusamon kenttärata.

Täällä meillä kävi ihan mahdottoman hyvä tuuri. Päästiin paikalle ja katseltiin vähän ympäristöä. Ei infotaulua, ei tarinaa, vaikka hieman pihalla käveltiin ja tutkittiin. Oikeastaan mikään ei kertonut paikan historiasta tai tapahtumista. Rautatieasemakin oli kiinni. Käytiin kuitenkin vähän nykimässä oven kahvaa ja se oli auki. Sisälle kurkattuamme vastaan tuli joku paikallinen huoltomies tai vastaava, ja selitettiin sitten, että olemme historiaan pureutuvalla roadtripillä, ja kysyttiin, että osaisiko hän kertoa meille jotain Kuolemanradasta ja alueen historiasta. No tämä mies sattui olemaan kohtalaisen hyväkin tarinankertoja, ja uskon että saimme tässä paikassa kuulla tarinan, jota ei missään kirjoissa luekkaan. Tästä lisää kuvateksteissä.

Kuva on  Hyrynsalmen rautatieasemalta. Täältä on alkanut natsien 1942-1944 rakentama 178 km pitkä "Kuolemanrata", jota oli rakentamassa pakkotyönä yli 3000 venäläistä sotavankia, puolalaista pakko-otettua työvelvollista ja saksalaista sotavankia. Rata rakennettiin rintaman huoltokuljetuksia varten ja sen rakentajat olivat Kenttärangaistusleiri III:n vankeja.

Vetäytyessään saksalaiset tuhosivat radan ja sen kiskomateriaali luovutettiin sotakorvauksina Neuvostoliitolle. Itse radan teki erikoiseksi se, että se oli kapearaiteinen. Sen leveys oli vain 750 mm (maailman yleisin raideleveys on 1435 mm). Myöhemmin rakennettu leveäraiteinen Hyrynsalmi-Taivalkoski osuus seurasi kenttäradan pohjaa aina Korvuan asemalle saakka.

Tämä rakennus on Hyrynsalmen rautatieasema. Sattumalta paikalla olleen "yleismies Jantusen" kertoman tarinan mukaan saksalainen upseeri ja Hyrynsalmen asemamestari ystävystyivät ja heistä tuli hyvinkin läheisiä. Kertojan mukaan jokaviikkoinen perjantai- ja ehkä lauantaipullokin avattiin ja juotiin usein yhdessä. Tämän johdosta, kun Saksa vetäytyi Hyrynsalmesta ja poltti kaikki tienoon rakennukset, juna-asema oli ainoa rakennus, joka säästettiin tuholta.

Tämä strategisestikin tärkeä pääteasema rakennettiin 1939. Saksalaiset räjäyttivät radan vetäytyessään 1944. Saksalaisella perusteellisuudella tehdyn miinoituksen takia kiskotuksen purkaminen osoittautui niin hitaaksi, että saataviaan kiirehtivälle Neuvostoliitolle annettiin radan tilalta muualta kerättyä kiskomateriaalia ja suoraan pystymetsästä tätä kiskotusmatkaa varten tehdyt kyllästämättömät ratapölkyt.

Aamu Hyrynsalmella - Komulanköngäksen maisemat

Tarvii sanoa että oli kyllä hieman vaikea nousta aamulla pystyyn, kun oltiin koko edellinen päivä ajettu. Aikaisemmin mainitsinkin, että nukuin aamulla sen aikaa, kun Tapsa oli aamupalalla, ja tullessaan takaisin huoneeseen hän sanoi, että pitivät aamupalapöytää katettuna hieman myöhempään, jotta saan tehtyä pari sämpylää matkaevääksi. Mulle kun ei oikein maistu ruoka heti heräämisen jälkeen. Tapsa oli aamupalan jälkeen kysellyt henkilökunnalta, että missä kannattaisi käydä nyt, kun Hyrynsalmella oltiin. Komulanköngäksen vesiputouksista ja natsien kuolemanradasta meille mainittiin.

Ohessa aamun ensimmäiset näkymät. Ei lainkaan huonommat. Vasemmassa reunassa on vanha savupirtti. Juniorit olivat tietty merkanneet käyneensä siellä. Melko varmasti se Virtasen vanhin poika. Sillä ei kyllä ole kotona mitään kuria. Kaikki tarvii aina sutata. Muuten on kyllä upeat maisemat.

Tässä jos jonkinmoista patoviritelmää. Kukahan mahtaa olla se, joka on keksinyt ensimmäisenä rakentaa padon ja koska?
No olihan se pakko tarkistaa. Mesopotamian alueelta on löydetty noin 7000 vuotta sitten rakennettuja patoja. Selvis semmonenkin, että Etelä-Intiassa sijaitsevaan Kaveri-jokeen rakennettu Kallanai-pato on vanhin nykyään käytössä oleva patorakennelma. Se on noin 2000 vuotta vanha.

Ei sitä kyllä voi muuta kuin ihailla, että mitä luonto saa aikaiseksi. Tää paikka oli todella spirituaalinen ja siellä todellakin sekä silmä että mieli lepäsi. Ei kuulunut autoja tai kaupungin pauhuja. Vain vesi ja lintujen laulu. Eivät suositelleet hotellin henkilökunta ja asiakkaat tätä paikkaa turhaan. Upea paikka, upea elämys. Tapsakin kuvassa "täsä mä oon".

Yässä kuvassa on kosken kuohuja. Kyllä käy virtaus lujaa! Epäilisin, että täältä voisi saada hyvin kalaakin. Kun en kovin kaksinen kalamies ole, niin tuli itsellekkin pienenä yllätyksenä, että teki mieli hommata pitkävartiset saappaat ja virveli, ja koittaa, että olisiko tuolta vesistöstä saanut saalista. Kyllä tuo pelkkä veden kohinakin jo silti riittää. Nykyään tuleekin ajoittain kuunneltua rentoutumismusiikkia ja luonnon ääniä Spotifystä tai Youtubesta.

Siinä niitä nyt sitten on. Vesiputouksia. Varovasti uskalsin reunalta kurkistaa. Pudotus oli huomattavasti suurempi kuin kuvassa näyttää. Vähän harmitti, kun jouduimme jatkamaan matkaa. Tässä paikassa olisi voinut kyllä tallustella hieman kauemminkin, ja käydä katsomassa muun muassa, että miltä nämä putoukset olisivat näyttäneet alhaalta päin. Ehkä ensi kerralla lähdemmekin reissuun vaelluskengät jalassa ja rinkka selässä.

Tää on mun mielestä tältä reissulta paras kuva, jonka olen ottanut. Jotenkin tää kuvastaa sitä hiljaista ja rauhallista fiilistä, joka tuolla tuli. Todella terapeuttista. Lisäksi musta valotus ja väritys näyttää hyvältä. Ja kännykällä on tämä kuva otettu, että paljon ei ollut kikkailun varaa. Kävi ehkä vain hyvä tuuri. Tämän jälkeen on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.




Seuraavaksi mennäänkin sitten tutustumaan rautatieasemalle.

Saapuminen Hyrynsalmelle ja eväitä

Kotikaupungissa ollaan totuttu vähän jurompaan meininkiin ja välillä hieman yllättyykin, että kuinka iloisia, aurinkoisia ja ystävällisiä ihmiset muualla ovat. Jonkin matkaa Ristijärveltä ajettuamme katseltiin taas taukopaikkaa. Vähä-Lapin tieviitan hujakoilla tienposkessa oli sellainen pieni punainen kioski, jonne päätettiin pysähtyä. Saadaan kahvia ja vaikkapa jäätelöt.

Tämä kuva ei todellakaan näytä oikeita mittasuhteita, mutta kuvassa on suurin jäätelöpallo jonka olen ikinä ostanut. Jos vertaa palloa mun nyrkkiini, niin huomaa, että pallo on suurempi. Myyjäkin naureskeli, kun näki mun ja Tapsan ilmeet. Kertoi sitten, että suunnitteli mainostavansa Suomen suurimpia jäätelöpalloja, mutta siitä voisi tulla sanomista, tai joku voisi asiaan puuttua. Eikä ollut pallon hinta yhtään sen suurempi kuin missään muussakaan jäätelökioskissa. Kuulemma kylän ihmiset kuitenkin tietävät pallojen koon ja käyvät usein kioskilla jäätelöllä.

Jos siis joskus ajelet Kauhavalta Kajaaniin päin, kannattaa käydä hakemassa tästä pienestä punaisesta kioskista Suomen suurin jäätelöpallo. Lisäksi jäätelö ojennettiin leveä hymy kasvoilla ja pienellä tarinalla höystettynä.

Näitä palloja me Tapsan kanssa suosittelemme!

Kajaaniin päästyämme nälkäkin oli jo kova, ja kyseltiin paikallisilta, että minne kannattaisi mennä syömään. Huoltoasemalla meidät ohjattiin lähellä olevalle Purolan grillille.

JA TAAS! Isoin hampurilainen mitä oon ikinä syönyt! Nähnyt olen ruokahaasteissa suurempia, mutta tämä oli ihan perus hamppari. Mun puhelimessa on varmasti jotain vikaa kun se näyttää ton hampurilaisen noin pienenä, tai sitten en vain osaa, mutta se oli melkein Tapsan pään kokoinen.

No tää on vähän parempi kuva, muttei silti näytä niin isolta kuin todellisuudessa. Siis tää oli Kajaanissa ihan tavallinen reilusti alle kympin hampurilainen. Onkohan tuollapäin kaikki suurempaa? Mä söin tästä hampurilaisesta kaksi kertaa, ja loput oli pakko heittää roskiin, kun en millään jaksanut kaikkea syödä.

Näiden eväiden jälkeen matkamme jatkui kohti Hyrynsalmea. Todellakin oli maha ravittu.

Mitä lähemmäksi Hyrynsalmea päästiin, sitä vähemmän tiellä oli liikennettä. Kun olimme keskustan lähettyvillä, meitä vastaan ajoi joku nuorimies mopolla ja morjesti. Hetken kuluttua morjesti joku vastaantuleva henkilöauton kuljettaja, ja vähän myöhemmin toinenkin. Siinä kohtaa me älysimme, että tämä on todella pieni kunta, ja todennäköisesti kaikki tuntevat toisensa.

Siitä meillä lähtikin väsynyt tarina Virtasen vanhimmasta pojasta, joka teoillaan on koko ikänsä järkyttänyt kyläläisiä tekemillään hölmöyksillä. Kun Virtanen jäi kiinni tupakanpoltosta ala-asteen takapihalla, koko kylä supisi, tai kun Virtanen poltti leikkipuiston roskiksen, (tai siis oli ainoa joka jäi siitä kiinni, Virtanen kun ei ollut se penaalin terävin kynä,) niin taas riitti kylällä juoruttavaa.

Myöhemmin tarinassamme Virtanen sai seurakseen Koskisen, joka oli Virtasen paras kaveri, ja käytti aina hyväkseen hänen hyväuskoisuuttaan. Vanhempi kun oli, saikin huijattua Virtasen usein pahoille teille. Olipa Koskinen saanut järjestettyä typeryyksillä molemmat nuorisovankilaankin, jota tietysti kyläläiset paheksuivat. Virtanen oli maineeltaan kylän kovin nuorisorikollinen, Koskinen kun oli naapuripitäjän poikia.

Tässä kuvaa maisemista Hyrynsalmella. Päätettiin Tapsan kanssa että ajetaan ensimmäisenä päivänä Hyrynsalmelle asti, siitä kun on vielä n. 50 km Suomussalmelle. Ja hei, onneksi päätettiin näin! Saatiin respasta kuulla, että Hyrynsalmelle olivat natsit rakentaneet jatkosodan aikana myös Kuolemanradaksi nimetyn kenttäradan. Tästä lisää myöhemmin.

Tapsa löysi meidän ensimmäiseksi yöpymispaikaksemme tällaisen viehättävän pienen hotellin. Hyrynsalmen Gasthallassa on n.60 makuupaikkaa. Mahtava palvelu ja todella viehättävä paikka! Sauna lämmitettiin ihan meitä varten. Pyysivät soittamaan, kun alamme olemaan lähellä, että osaavat laittaa ajoissa lämpeemään. Näiltä saa halutessaan vuokrattua myös mökkejä. Talvella lähistölle aukeaa laskettelumäki ja hiihtolatujakin löytyy kuntoilijoille.

Ei ole ihan perinteiset valkoiset hotellilakanat nämä. Pistää miettimään, että mahtaakohan jokaisessa hotellihuoneessa olla erillaiset. Ei ole ihan perinteistä liukuhihnakamaa, mitä roudataan pesulasta viisi rullakkoa kerrallaan. Mahtaakohan omistaja itse pestä lakanat hotellin alakerrassa? Täytyy kyllä sanoa, että vaikka isoissa hienoissa hotelleissa on mukava yöpyä, ruoka on tasalaatuista ja huoneet kaikki yhtä kliinisen näköisiä ja on tyylikkäitä baareja ja ravintoloita, niin kyllä tällaisissa pienissä hotelleissa vain on oma viehätyksensä. Tulee tavallaan vähän sellainen fiilis, että olisi kaverilla yökylässä. Ja pisteenä iin päälle, jos nyt en aivan väärin muista, niin aamu-uninen kun olen, taisi aamupalakin olla pöydässä hieman normaalia myöhempään, että sain muutaman voikkuleivän tehtyä ennen matkan jatkumista. Sellaista harvemmin tapahtuu suurempien ketjujen hotelleissa, niitä kuitenkaan haukkumatta. Molemmissa on etunsa. Niin ja toisena etuna näin "ammattilaisen näkökulmasta" esim. alkoholituotteet, jotka olivat myynnissä, eivät olleet sidottuna sopimuksen mukaan millekkään firmalle, vaan samasta kylmähyllystä saattoi löytyä sekä Hartwallin aito ja oikea lonkero, kuin myös Koffin paras karpalolonkero.

Tässä illan viimeisiä kuvia. Saunan jälkeen olen pikkuhiljaa menossa nukkumaan. Taisin sängyssä maatessani lukea vielä muutaman sivun kirjaa, vai katsoinkohan yhden jakson jotain sarjaa. Seuraavana päivänä taas pitkä päivä tiedossa. Huomaa huippu hieno "Puman" T-paita ja mun iki-ihana kihara tukkani. Ps. Tässä kohtaa iltaa heitin ne Purolan grilliltä ostamani hampurilaisen "jämät" roskiin...


Siinä olisi nyt sitten meidän ensimmäinen päivä kerrottuna. Paljon me ekan päivän aikana ehdittiin! Alunperinhän meillä ei ollut mitään suunnitelmaa ekalle päivälle, paitsi yöpymispaikka. Mahdoinkohan keksiä tuon kaupunkien ja kuntien tutkimisen vielä jopa jo reissussa ollessamme. Tällä kertaa meillä kävi tuuri ja löysimme monta paikkaa, missä käydä. Reittikin oli valkattu osittain tuurilla. Seuraava reissumme onkin muodostunut lähinnä matkan varrella olevien paikkojen mukaan, joissa haluamme käydä, ja mistä löytyy sotahistoriaan liittyviä paikkoja ja museoita.

Kortesjärven Jääkärimuseo ja vähän maisemiakin

Seuraavaksi matkustimme Kauhavan Kortesjärvelle, josta löytyy Jääkärimuseo, joka kertoo Suomen jääkäriliikkeen vaiheista. Museossa meitä odotti nainen, joka aivan selvästi rakastaa historiaa ja puhui todella intohimoisesti ja kattavasti liikkeen synnystä, toiminnasta ja historiasta. En ole varmaankaan koskaan saanut niin hyvää opastusta mistään. Tällaisia ihmisiä pitäisi saada muihinkin museoihin. Sanomattakin on selvää, että siellä vierähti tovi jos toinenkin.

Jääkäriliike alkoi vuonna 1915. Kortesjärveltä jääkäriliikkeeseen lähti 39 paikkakuntalaista, mikä oli asukaslukuun suhteutettuna suurin määrä koko maassa. Tämän vuoksi Jääkärimuseo sijaitsee juuri Kortesjärvellä. Koko Suomesta lähti lähes 2000 nuorukaista Saksaan oppimaan sotataitoja tavoitteenaan itsenäinen Suomi. Museossa on suuri kokoelma jääkärien sukulaisten lahjoittamaa materiaalia.

Kaiken kaikkiaan 1895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915-1918. Heistä 1261 (67 %) osallistui Suomen sisällissotaan, suurin osa valkoisten puolella, mutta muutama myös punaisten. Osallistuneista kaatui 128 (10 %) ja haavoittui 238 (19 %). Talvisotaan osallistui kaikenlaisissa puolustustehtävissä rintama- ja kotijoukoissa sekä maanpuolustuksen siviilihallinnollisissa tehtävissä 774 jääkäriä, joista kaatui 24 (3 %) sekä haavoittui 19 (2 %) Mannerheim-risti myönnettiin 20 jääkärille.


Museossa tuli esille, että Tapsan joku sukulainen oli taistellut valkoisten riveissä sisällissodan aikana. Itse kun olen sukua viimeiselle elossa olleelle punakaartilaiselle, Aarne Arvoselle. (Hän oli myös Suomen paras satavuotias ja 111-vuotiaana menehtyneenä maamme vanhin ihminen!) Tämän esiin tuleminen johtikin koko loppureissun kestäneeseen piikittelyyn puolin jos toisin. Tai totta puhuen, se piikittely ei ole oikeastaan loppunut vieläkään. Ajattelin, että kirjoitan myöhemmin Aarnesta oman erillisen jutun blogiini. Ihmisestä, joka eli kolmella eri vuosisadalla ja todella mielenkiintoisen elämän, saa kirjoitettua ihan oman blogitekstinkin!

Suosittelen käymään Kortesjärven Jääkärimuseossa. Itse näyttely, ja varsinkin oppaan kertomat tarinat, herättivät mielenkiinnon jääkäreiden historiaan ja heidän vaikutukseensa Suomen historiassa. Ilmeisesti Suomen Jääkärimuseo on nyt uudistettu ja tätä päivitystä kirjoittaessa auennut tänään (23.5.2017) yleisölle.

Seuraavaksi reitillämme olisi ollut Kajaanissa Ristijärvellä sijainnut Katvela ja sen pihapiirissä sijaitseva Uutela, jonka edestä Ristijärven suojeluskuntalaiset lähtivät talvisotaan, ja joka sota-aikana toimi sotasairaalana.

Katvelassa on Suojeluskunta- ja Lottamuseo. Se tuo esiin maamme itsenäistymisen ajan toimintaa paikallisesta näkökulmasta. Esillä on runsaasti aihepiiriin liittyvää alkuperäistä esineistöä, valokuvia ja asiakirjoja.





Ikäväksemme Katvela oli kiinni ja jouduimme tyytymään ikkunasta kurkisteluun. Ehkä ensi kerralla pääsemme tutustumaan myös tähän näyttelyyn. Kuvaus museosta oli hyvin mielenkiintoinen, vaikka kävimmekin Seinäjoella myös Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-museossa.

Pysähdyimme tupakkitauolla tienvarressa. Oli niin upeat näkymät, että oli pakko ottaa kuva.

En ole kovin hääppöinen kalamies, mutta näen silti itseni kalastussaappaat jalassa heittelemässä virveliä.

Kaikki reissumme kuvat on otettu kännykällä. Meillä molemmilla oli Samsung S5 puhelimet. Tämän vuoksi kuvien laatu hieman vaihtelee. Olisin tämänkin kuvan laittanut isompana, jollei se olisi ollut pikselimössöä.

Vaikka kuljetimme mukanamme sadepilviä aina Porista Suomussalmelle saakka, tällä pysähdyspaikalla vettä ei tullut. Saimme rauhassa nauttia maisemista. Lisää maisemakuvia myöhemmin Hyrynsalmelta. Kyllä sieltä pari onnistunuttakin kuvaa löytyy. Upeita paikkoja, upeita maisemia.

Kohta alkavaan reissuumme olemmekin lainaamassa järjestelmäkameraa, jotta saisimme parempia kuvia. Ja enemmän tietysti.



Seuraavassa päivityksessa nähdäänkin pientä "ruokahaastetta". Vähän kevennyksiä, ettei koko matka olisi pelkkää sotahistoriaa.

Kauhava ja Iisakki Järvenpään tehtaanmyymälä

Kun pääsimme Kauhavalle, niin kännykkä kertoi, että matkamme varrella oli Iisakki Järvenpään tehtaanmyymälä. Tapsa oli jo aikaisemmin suunnitellut ostavansa pojilleen Raatteen portilta matkamuistoksi puukot, ja kyllä sillä sormet syhys, kun päästiin myymälään. Oli sit meinaan niin likellä, ettei ostanut puukkoja jo tuolta. Kuitenkin piti päänsä ja hillitsi itsensä. Rahat säästettiin Raatteen portille.


Itse oon käynyt kansalaisopiston kautta kurssin, jolla Ahjon Akka -nimisessä Taitotakomossa seppä Iro Mäntykorpi opetti ja ohjasi puukon taontaa. Omani ei mennyt ihan nappiin kun pienistä hankaluuksista johtuen leukuni jäi vain veistelypuukoksi. Vieressä kuva tekemästäni puukosta.

Aivan sattumalta sain taontani jälkeen kuulla, että kyseinen alasin, jota käytin, on aikoinaan kuulunut edesmennelle Tuffalleni eli isoisälleni. Hauska yhteensattuma ja kiva tarina kerrottavaksi.

Avovaimo oli myös mukana kurssilla ja todellakin mukavuusalueensa ulkopuolella. Puukon teki hänkin, ja olipa vielä paremman näköinen kuin minun. Hän antoi puukkonsa isälleen 60v syntymäpäivälahjaksi.


Iisakki Järvenpää (nimi alunperin Iisakki Heikinpoika Pikkuluhta 7.1.1859-6.3.1929) oli suomalainen itseoppinut puukkoseppä ja puukkotehtailija. Hän perusti puukkotehtaansa Kuhmoon. Iisakki kehitti yhdessä serkkunsa kanssa perinteisen kauhavalaisen puukkomallin. Järvenpää valmisti aluksi yksinkertaisia työpuukkoja, mutta jo jokusen vuoden myöhemmin hän valmisti lahjapuukon Venäjän perintöruhtinaalle ja tulevalle keisarille Nikolai II:lle. Vuonna 1905 Järvenpää alkoi käyttää valmistamissaan puukoissa veriuraa, jonka myös muut puukonvalmistajat myöhemmin omaksuivat.

Kuvassa kopio Lauri Törnin puukosta. Kävi taas tuuri, että satuimme eksymään myymälään, ja näimme tämän puukon. Liittyyhän puukko sotahistoriaan hyvin vahvasti, ja Suomeen ja sen historiaan muutenkin.

Pikainen henkilökuva jos et tiedä että kuka on Lauri Törni:

Lauri Allan Törni (vuodesta 1954 Larry A. Thorne; 28.5.1918-18.10.1965) oli kolmen maan armeijassa palvellut suomalainen sotilas ja Mannerheim-ristin ritari. Hän palveli Suomen armeijassa kapteenina, kansallissosialistisen Saksan Waffen SS-joukoissa 1941 Untersturmführerinä ja 1945 Haumptsturmführerina (kapteeni) sekä Yhdysvaltojen kapteenina vuodesta 1960. Hän kuoli helikopterionnettomuudessa Vietnamin sodassa ja hänet ylennettiin kuolemansa jälkeen postuumisti Yhdysvaltain armeijan majuriksi.

Törni oli erikoistunut sissisotaan ja olikin piikki venäläisten lihassa monien onnistuneiden "hiippailu reissujen" vuoksi. Hänen maineensa oli kova sekä Suomessa että Neuvostoliitossakin. "Tuokaa Törni elävänä tai kuolleena, maksamme hänestä kolme miljoonaa Suomen markkaa" Moskovan Tiltu kuulutti eetteriin.

Ruotsalainen metalliyhtye Sabaton on tehnyt laulun "Soldier of 3 armies", joka kertoo Lauri Törnistä.

Hauskoina pieninä yksityiskohtina: (1) Törni asui lapsena Viipurissa jääkärikenraali Woldemar Hägglundin isältä ostetussa talossa, joka oli myös entisen puolustusvoimain komentajan kenraali Gustav Hägglundin isoisä. (2) Törnit vuokrasivat osaa suuresta talostaan, ja yksi vuokralaisista oli olympianyrkkeilijä Sten Suvion veli, joka on taiteilija Aira Samulinin isä. (3) Legendaariseen Osasto Törniin kuului myös pitkä mies Turusta, tasavallan presidentti Mauno Koivisto.

Tässä, kun tarkistelen tietoja netistä, niin on kyllä mielenkiintoinen tuo Lauri Törnin tarina. Olen hänestä joskus kirjankin lukenut. Täytyykin kyseisestä, sotasankarinakin pidetystä elämäntapasotilaasta kirjoittaa kokonainen juttu tänne blogiin jonain päivänä.

Mutta nyt taas takaisin puukkoihin.

Vielä tänä päivänäkin Iisakki Järvenpää osakeyhtiö valmistaa tuotteensa itse; käsityönä, suomalaisista materiaaleista ja omassa tehtaassaan Kauhavalla. Materiaalit, koneet ja toimintatavat ovat vakiintuneet jo vuosikymmeniä sitten nykyiselleen, eikä niitä suunnitella muutettavankaan.

Mä arvostan kyllä tosi paljon tällaista käsityötä, ja nyt kyllä harmittaa ihan hirveästi, ettei tullut ajateltua, että Kauhavalla tehdään puukkoja. Jos vielä joskus eksyn Kauhavalle, niin otan kyllä varmasti yhteyttä Iisakki Järvenpään puukkotehtaalle, ja kysyn, että pääsisikö sinne kierrokselle näkemään, miten raudasta ja palasesta puuta syntyy puukko. Ja aivan varmasti kirjoitan siitä jutun tänne ja otan paljon kuvia.

Seuraavaksi ajellaan Kortesjärvelle.

Seinäjoen Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-museo

Siinä sitten kun lähestyttiin Seinäjokea niin googlettelin taas tyyliin paikan nimi ja nähtävyydet. Me ei oltu aikaisemmin tutkittu meen ajoreittiä vasta kun Raatteentien lähistöltä. Niinpä olikin mukava yllätys että Seinäjoelta löytyi Suojeluskunta- ja Lotta Svärd-museo. Tuli siis ihan yllärinä, ja pakkohan sinne oli sit mennä käymään.

Taas jouduin varastamaan kuvan netististä. Älysin just että reissun alkupuolella otettiin aika vähän valokuvia ko keskityttiin lähinnä ihasteluun ja ihmettelyyn. Tässä siis kuva
Seinäjoen kaupungin keskustassa sijaitsevasta Etelä-Pohjanmaan Suojeluskuntapiirin talosta, joka toimii vapaaehtoisen maanpuolustuksen museona. Rakennukset on suunnitellut Alvar Aalto ja ne valmistuivat 1924-1926.

Tässä meidän reissumme ensimmäinen muistomerkki. Aloitetaan siis nähtävyydet niinkin tärkeillä sanoilla kuin Pro Patria. (eli Isänmaan puolesta.) Patsaan nimi on Suojeluskuntalainen ja se on pystytetty 1988. Sen on tehnyt professori Pentti Papinaho. Suojeluskuntatoimintaa kunnioittavan patsaan sijoituspaikaksi kaavailtiin alunperin Helsinkiä, mutta lopulta sijoituspaikaksi tuli Seinäjoki. Patsas on rahoitettu kansalaiskeräyksellä.
























Etelä-Pohjanmaan Suojeluskuntapiirin ja Lotta Svärd järjestöjen toimistot sijaitsivat täällä 1926
Kuvassa oleva vahanukke esittää Suojeluskuntapiirin päällikköä Matti Laurilaa, joka perheineen asui pitkään talon ylimmässä kerroksessa.

Tässä Tapsa häpäisemässä ylipäällikön toimistoa. Mannerheimin päämaja sijaitsi vapaussodan aikana tammi-maaliskuussa 1918 "päämajajunassa" joka sijaitsi Seinäjoen asemalla. Juna oli turvallisuussyistä ympäröity korkealla teräsverkkoaidalla sen jälkeen, kun Mannerheim oli joutunut murhayrityksen kohteeksi. Verkkoaidan takia kansa kutsui päämajaa "kanakopiksi". Mannerheim piti päämajaansa pisimpään juuri Seinäjoella.

Pieni poseeraus ratsastavan Mannerheimin vieressä. Mannerheim toimi puolustusvoimien ylipäällikkönä jokaisessa Suomen itsenäisyyden ajan neljässä sodassa.

Päärakennuksessa sijaitsevat suojeluskunnista, Lotta Svärd-järjestöstä ja jääkäreistä kertovat näyttelyt kokoustila, info ja museokauppa. Piharakennuksessa esitellään Mannerheim ja Seinäjoen päämaja-näyttely sekä suojeluskuntien monipuolista urheilutoimintaa.

Kierroksen lopuksi tutustuimme museokauppaan. Hyllystä löytyi jos jonkinmoista aiheeseen liittyvää materiaalia tuliaisiksi ja matkamuistoiksi avaimenperästä kortteihin. Myös Mannerheimiin liittyviä tuotteita löytyi hyllystä. Ylivoimaisesti upein koko museon valikoimasta olivat Marskin ryyppylasit. Niitä me kuolattiin Tapsan kanssa pitkä tovi ja vieläkin kun niitä ajattelee alkavat sormet syhyämään. Ehkä jonain päivänä... Taustalla takanani Ruotsissa valmistettu Boforsin 40 millimetrin ilmatorjuntakanuuna, joka alunperin suunniteltiin laiva-asennusta varten. Talvisodan aikana tällaisilla tykeillä saatiin ammuttua alas 128 neuvostoliittolaista lentokonetta ja jatkosodassa noin 400.

Yhteenvetona, museo oli mielenkiintoinen lisä meidän sotahistorian reissulle, varsinkin kun se tuli ihan yllärinä itselle että Seinäjoella sellainen on. En ole varma että olisiko museossa ollut mahdollisuus myös ohjattuun kierrokseen oppaan kanssa mutta siitä olisi kyllä saanut niin enemmän irti. Mielenkiintoinen paikka, paljon uutta tietoa ainakin minulle. Voisin käydä toisenkin kerran. Suosittelen piipahtamaan jos eksyy Seinäjoelle päin.


Kaupungista löytyy myös sodan ja veteraanien muistoksi Suomen ensimmäinen Mannerheim patsas joka on pystytetty 4.6.1955. Ikävä kyllä saimme tästä kuulla vasta reissumme jälkeen ja patsas jäi näkemättä. Herättiin muutenkin Seinäjoella oleviin nähtävyyksiin liian myöhään. Edellämainittu patsas sijaitsee Mannerheim-puistossa josta mulla ei ollut myöskään mitään käryä. Tarviikin varmaan suunnata Seinäjoelle uudelleen käymään paikat joista emme tuolloin tietäneet. Ehkäpä uusi Raatteen reissu..? Ensikerralla täytyy kyllä tehdä pohjatyöt paremmin.

Tästä kaikki alkoi

Nyt päästään siihen Raatteen reissuun, jolla mä tämän mun blogini virallisesti aloitan.

Mun tarvii myöntää, että alunperin tää reissu ei ollut mun idea. Asiasta oli kyllä aikaisemmin keskusteltu, mutta se oli vaan jäänyt keskusteluasteelle.

Tapsa oli päättänyt, että nyt se reissu tehdään, ja oli jo puuhaillut ja selvitellyt asioita ja paikkoja, missä käytäisiin. Hän siis hoiti alkuvalmistelut ja toimi puuhamiehenä. Tapsalta se alkuperäinen ideakin taisi lähteä: aletaan käymään historiallisesti tärkeillä tapahtumapaikoilla. Monet tarinat, joita oli aikaisemmin lukenut tai nähnyt elokuvissa, konkretisoituvat, ja pääsee näkemään, että tässä tämäkin asia on tapahtunut. 

Ollaan molemmat kiinnostuneita sotahistoriasta ja päätettiin sitten aloittaa sotahistoriallisesti niinkin tärkeästä paikasta kuin Suomussalmen Raatteentieltä. 

Myöhemmin on kuitenkin luvassa myös muutakin historiaa. Kaikkien meidän kohteiden ajatuksena ei ole kuulla laukauksia, vaan myös vaikkapa miekkojen kalsketta. 

Mä hommasin ajoja varten kaksipaikkasen tupakansytyttimeen käyvän USB-laturin, jotta saatiin molempien kännykät pidettyä tikissä. Mulla ei siis ollut tarkoituksena somettaa koko ajomatkaa, vaan tehtiin niin, että Tapsan puhelimessa oli Google Mapsissa auki määränpäämme Hyrysalmi, ja mä sit taas apukuljettajana Googlettelin kaikki matkanvarrella olevat kunnat, kaupungit ja vaihtoehtoiset reitit etsiessäni matkalta paikkoja, joissa voitaisiin käydä. Useampi paikka matkalta sit löytyikin, että turhaan en vaivaa nähnyt. 

Mä siis olen aikaisemmin julkaissut Raatteen reissua vähän niinkuin "kuvablogina" facebookissa, mut nyt kirjottelen sitten sitä enemmän tekstimuotoon tänne. 

Ajatukseni oli, että kertoisin yhden paikan kerrallaan, mut katsotaan, että miten tää tästä kehkeytyy.

Ensimmäinen kuva meidän reissulta. Tapsa nappas, ko kävelin autolle. 

Aikaisin torstai aamulla lähdettiin liikkeelle. 

Ekana päivänä päätettiin ajaa Hyrysalmelle, josta oli sit vielä 50 km ajomatka seuraavana päivänä Suomussalmelle. Me ajeltiin lähes 12 h, mut tietty matkalla pysäiltiin museoissa ja muistomerkeillä. Suoraan, ko olis ajanut, niin mun navigaattori sanoo alle 8 h, mut olis moni mielenkiintoinen paikka jäänyt näkemättä. Tässä tilanteessa se nopein reitti ei ollut se paras.

Kannettavaa oli muutaman päivän reissuun aika paljon, ko sääennusteet muuttuivat kokoajan. ja lupailivat lähinnä sadetta. Me oltiin päätetty, että ne paikat kolutaan joka tapauksessa, satoi tai paistoi. 

Siksi mukana kannossa niin kumisaappaat ja sadeasut kuin myös "kesäasut" ja jopa aurinkolasit.

Mun muistaakseni ihan perille asti satoi kokoajan. Aateltiin sitten, että vietiin samalla vesisade tuliaiseksi Suomussalmelle oikein Porista asti.

Tapsa oli edeltävänä päivänä puunannut auton viimisen päälle siistiksi reissua varten. Sen kamoja ei nyt näissä kuvissa näy, mutta kyllä silläkin sitä kannettavaa oli. Sen verran saatiin himmailtua, et ihan maastopuvussa ei kuitenkaan reissuun lähdetty. Vaikka olishan sekin pienen lisäsäväyksen reissuun tehnyt. Hmm... Ehkä ensikerralla... :D

Viimeinen kimppaselffie ennen, ko lähdettiin ajelemaan. 

Hymy herkässä. 

Edessä mahtava ja mielenkiintoinen reissu, jota oli kauan odotettu ja suunniteltu.

Näin me sit lähdettiin liikkeelle. 

Tässä ollaankin sit jo ajettu pitkä tovi ja aletaan olemaan ensimmäisellä pysähdyspaikalla.

Tapsa oli polttanut meille ajomatkalle aiheeseen sopivaa musiikkia muutaman levyllisen ja niillä me sitten fiilisteltiin, kun matka eteni. Siellä soi musaa Korsuorkesterin Raatteentiestä lähtien ihan Sibeliuksen Finlandiaan asti. Me Tapsan kanssa ollaan vähän semmosia fiilistelijöitä, ni usein ollaan asiat tehty aika pitkälle asti... :D

Jos nyt ihan oikein muistan, niin ei me taidettu edes röökille pysähtyä, ennen ko päästiin Jalasjärvelle. Näin tupakkamiehiltä se on kohtalainen suoritus, ko ei ollut kuitenkaan mikään pakko.

Seuraavassa reissussa mä sit polttelenkin vaan passiivisesti, ko tuli tossa viimekesän loppupuolella lopetettua sekin huono tapa.

Ekasta pysähdyksestä meillä ei kuvia olekkaan, joten jouduin netistä etsimään tämän. Jalasjärven Juustoportilla siis ollaan.

Vinkkinä hajamielisille: täältä voit pyytää kopiopaperia ja varastaa veikkauksen kynän, jotta saat pidettyä kirjaa paikoista, joissa on reissun aikana käyty. :P

Jos tätä blogia lukee nyt joku Juustoportin tiukka pikkupäällikkö tai virkaintoinen Rahayhdistyksen työntekijä, joka haluu kynästä hyvityksen, niin tilinumeroa voi laittaa mun sähköpostiin, niin siirrän 1,50 tilille seuraavaksi, kun maksan laskuja :D

Lisäks täällä voi tehdä "ikkunaostoksia" ja kuolata lasin takaa herkullisia juustoja. Vähän tuli nälkä.

Jos olis aikaisemmin älynnyt, niin tonne meijerillehän olisi ollut hienoa päästä tutustumaan ja katsomaan, et miten sitä juustoa oikein tehdään. Voi olla, ettei olisi tullut kuuloonkaan, mut jos uudelleen tehdään joskus sama reissu, tai muuten ajelen Juustoportin ohi ajan kanssa, niin tarvii kyllä soittaa ja tiedustella, et onko se mahdollista.

Oman kokemuksen mukaan monet yritykset suhtautuvat suopeasti tavisvierailijoihin, poislukien Altia Oyj:n Koskenkorvan tehtaat, jotka sattuivat olemaan matkan varrella ja jotka suhtautuivat erittäin nihkeästi ehdottamaani vierailu- ja tutustumiskäyntiin.

Meidän piti käydä myös Kankaanpäässä Pettu-Eerikin hovissa katsomassa Sortokausista vaaran vuosiin -näyttely, jota avovaimoni Suvi suositteli, mutta se olikin kiinni aamupäivän. Siirtyy ehdottomasti toiseen kertaan!

Tää oli nyt tämmönen startti meen Raatteen reissulle. Seuraavaks ollaankin sit Seinäjoella ja päästäänkin sit reissun ensimmäisille teemaan sopiville mestoille :)

Teatterilippujen arvonta

Jaahas!

Nyt on sitten sunnuntai ja suoritimme Porin Teatterin vapaalippujen arvonnan.

Ohessa todistusaineistoa arvonnasta, jonka suoritti virallisena valvojana ja onnettarena toiminut Ukko Sebastian Saminpoika.

Blogisivun tykkääjiä ja päivitykseni jakaneita oli paljon, ja Facebookin tilastojen mukaan julkaisuni tavoitti lähes 15 000 henkilöä. Olen todella yllättynyt blogisivujeni saamasta huomiosta ja tuhannesti kiitoksia kaikille jakaneille ja tykänneille!

Kiitoksia myös Porin Teatterille arpajaispalkinnosta! He myös jakoivat Tuntemattoman sotilaan arvosteluni omilla sivuillaan.

Tästä on hyvä jatkaa blogin kirjoittamista.

Arvonnan suorittaja otti tehtävänsä vakavasti ja valikoi tarkkaan käyttäen kaikkia aistejaan.

Hetken aikaa pöyhittyään ja maisteltuaan sommelieri erotti arvontalipukkeen, jonka bukee, hapokkuus ja tanniinisuus olivat keskenään sopusoinnussa.

Kuten kuvasta näkyy, Anna Eriksson voitti kaksi vapaalippua Porin Teatteriin haluamaansa näytelmään. Ilmoitan Annalle henkilökohtaisesti voitosta.

Tarkoitukseni on järjestää mahdollisuuksien mukaan arpajaisia jatkossakin, joten kannattaa seurata blogiani ja Facebook-sivuani. Myös jos tunnette muita, joita Suomen historia kiinnostaa, niin saa vinkata. Uudet lukijat ovat aina tervetulleita!

Tällä kertaa tämän enempää turisematta, kiitos kaikille ja lukemisiin... ;)

Paljon onnea Annalle ja antoisaa teatteri-iltaa hänelle!

Porin Teatterin Tuntematon sotilas

Mun piti aloittaa tää blogi kirjoittamalla mun ja Tapsan Raatteentien reissusta, mut kun kävimme katsomassa Tuntematon sotilas-näytelmän, päätin, että poikkean alkuperäisestä suunnitelmasta ja kirjoittelen tämmösen tavis-arvostelun, jos se vaikka rohkaisisi muitakin käymään teatterissa ja katsomaan kyseisen näytelmän.

Tuntematon sotilas pyörii teatterissa toukokuuhun saakka, joten aikaa on vielä. Haluan, että ihmiset, jotka lukevat arvosteluni, pääsevät näkemään halutessaan näytelmän myös itse.

En ole kovin kokenut teatterissa kävijä ja nekin vähät kerrat olen käynyt Porissa. Ennen Tuntematonta sotilasta paras esitys, jonka olen nähnyt, oli Rakastajat teatterin ”Dark side of the mime” joka oli hauskin, minkä olen livenä nähnyt. Nauroin ihan vedet silmissä suurimman osan esityksestä.

Mutta nyt siis asiaan.

Kuten moni tietääkin, aihe kiinnostaa minua jo ennestään. Olen lukenut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan pari kertaa ja tulipa sitä saman kirjan sensuroimatonkin versio selailtua läpi kun se 2000-luvun alussa julkaistiin. Elokuvan katson lähes vuosittain ja löytyy se myös dvd-hyllystäkin, jos nyt itsenäisyyspäivänä sattuukin olemaan työvuoro, kun se tulee televisiosta.

Esitys oli vanhan oluttehtaan tiloissa, joka oli kätevästi muutettu teatteriksi. Alusta asti sain sellaisen vaikutelman, että tämä on tehty kunnolla. Kun tulimme pihaan, näin kuusia ja katkenneista laudoista rakennettuja aitoja valmistelemassa katsojaa tulevaan näytökseen. Olipa siellä myös ehkä Säkylästä tuotu sodan aikainen haupitsikin. Narikassa olevilla työntekijöilla oli päällään sodanaikaisen uniformun näköiset paidat. Sisäänkäynnin vierestä alkoi suht suuri anniskelualue. Tarjoilijoina työskentelevillä naisilla oli päällään huoltolottien asut ja myynnissä oluen lisäksi, mitäpä muutakaan kuin kahvia ja munkkeja.

Anniskelualueen vieressä oli sotaveteraanien kunniaksi tehty valokuvateos Viimeiseen mieheen, joka koostui Kari Ahosen ottamista valokuvista joissa esiintyi 120 sotaveteraania ja lottaa Kaunialan sairaalassa. Tämä valokuvanäyttely on avoinna myös esitysaikojen ulkopuolella ja on ilmainen.

Kun jonotimme teatterisaliin huomasin sivusilmällä sisäänkäynnin vieressä astian, jonka sisältö valkeni myöhemmin. Korvatulppia.

Kun Tapsa varaili lippuja, ajattelimme, että torstai-illalla ei varmaankaan kovin kauheaa ruuhkaa ole, kun ottaa huomioon, että näytelmä on pyorinyt jo muutaman viikon. Olimme väärässä. Esitys oli loppuunmyyty, tai en ainakaan tyhjää penkkiä löytänyt, kun ympärilleni katselin.

Esiintymislava oli rakennettu liikuteltavista korokkeista, jotka siirtelemällä muodostuivat muun muassa juoksuhaudoiksi ja poteroiksi. Näyttämön perällä oli myös kohtalaisen jyrkästi ylöspäin nouseva ”koroke”, joka mahdollisti hienoja kohtauksia näytelmän aikana ja antoi syvyyttä sotatantereelle.

Jo esityksen alkupuolella selvisi miksi yleisölle oli jaossa korvatulppia. Esiintyjät käyttivät aseissaan paukkupanoksia, joista jokaisen latausliikkeen yhteydessä vanha hylsy lensi lattialle. Realistista sanoisin. Paukkupanokset myös kuulostivat oikeilta luodeilta. Sotilaat heittelivät kranaatteja ja ylilentävistä lentokoneista putoavat pommit olivat vieläkin realistisempia kun näytelmässä käytettiin lisätehosteena pieniä ilotulitteita. Kranaatin räjähtäessä hiekka pöllähti ja pyrotekniikan avulla löivät myös liekkiä.

Katsojien yli lentävien lentokoneiden äänitehosteet kuulostivat todella aidoilta. Uskon että lavasteen, savukone, ym. tehosteet antavat hyvinkin aidon tunnun sodasta. Strobovalot korostavat hienosti eri tilanteita, ja kun katselin täynnä valoja olevaa kattoa huomasin, että eipä ole tässä näytelmässä valoissakaan pihistelty.

Taustalla lähes koko ajan soiva sello ja pienomusiikki loi hienon tunnelman esityksen eri vaiheissa. Tämäkin oli tietysti livenä.

Näin suurella lavalla väkeäkin tarvittiin paljon. En voinut olla huomaamatta, että joitakin näyttelijöitä jouduttiin jopa kierrättämään, mutta se ei häirinnyt sen enempää.

Vesa Haltsosen Koskela oli juuri niin hyvä tyyppi, kuin hänen kuuluukin. Reilu pomo ja yksi jätkistä. Pekka Hännisen Hietanen taas koko ajan äänessä ja tarinaa iskemässä. Rokka, jota näytteli Turkka Mastomäki, näytteli hyvin gonahtanutta jermua ja sitä katsellessa tuli itsellekkin sellainen olo että jättäkää se nyt rauhaan, se on sotasankari. Joonas-Petteri Niemisen Mäkilä sai näytelmän ensimmäiset naurut.

Jos nyt jotain negatiivista pitää sanoa niin Rokkaa esittävän Turkka Mastomäen puheesta ei aina saanut ihan selvää, tosin laukausten ja pommien rajähdysten vuoksi muidenkin puhe välillä jäi kuulematta. Itsellä ei suurta ongelmaa ollut, mutta niiden joille Tuntematon sotilas ei ole tuttu, (onko niitä) saattaa äänitehosteiden, pommien ja esityksen nopean tahdin vuoksi olla ajoittain hankala seurata esityksen kulkua.

Christian Lindroosiin Tuntematon sotilas on uskollinen lähdemateriaalille ja siitä tehdylle elokuvalle olematta kuitenkaan kopio elokuvasta. Suuria yllätyksiä näytelmä ei tuo, mutta ovathan kirja ja ensimmäinen elokuva klassikkoteoksia. Ehkä on ihan hyvä ettei sitä ole liikaa sörkitty.

Porin Teatterin Tuntematon sotilas on paras näytelmä mitä olen ikinä nähnyt. Tässä kokonaisuudessa mitään ei ole jätetty puolitiehen, vaan kaikki, ohjaus, lavastus, puvustus ja valosuunnittelu sekä tietysti näyttelijätyö ynnä kaikki muu on tehty viimeisen päälle ja sitä on ilo seurata.

Avovaimolle tuossa sanoinkin, että jos hän haluaa lähteä teatteriin katsomaan näytelmän, lähden ilomielin katsomaan sen uudestaan.

Vaikka näytelmän aihe on vakava, siihen on myös saatu paljon huumoria mukaan ja joissakin kohtauksissa saa ihan tosissaan jopa nauraakkin.

Näytelmän pituus on n. kolme tuntia (sisältää väliajan) jonka vuoksi pyllykään ei pääse puutumaan.

Jos siis aihe kiinnostaa, tämä on ”must see” näytelmä, ja vaikka ei kiinnostaisikaan, niin kuuluuhan Tuntematon sotilas nyt yleissivistykseenkin.

Tässä elämäni ensimmäinen teatteriarvio.

Kiitos ja hei!

Tervetuloa blogiini

Morjens!

Jos luet tätä blogia, niin oletan, että me saatammekin jo tuntea joko työhöni liittyen tai elämän varrelta. Jos nyt kuitenkin on niin, että olet eksynyt tänne, etkä tunne minua ennestään, ajattelin aloittaa blogini kertomalla itsestäni ja hieman taustoista, mistä tämä on oikein lähtenyt. 

Mä olen Sillanpään Sami, lähempänä 40v kuin 30v, ravintolatyöntekijä Porista. 

Oon ollut huono koulussakävijä, joten yleistietoni on aina ollut todella huono. Koulussa ollessani en jaksanut keskittyä tuntiopetukseen, ja vaikka kuinka yritin lukea läksyjä tai vaikkapa kokeisiin, mun päähäni nyt ei vain yksinkertaisesti ikinä jäänyt mitään. 

Lapsena luulin, että olen tyhmä, ja kun en muutenkaan koulussa pärjännyt, niin eipä siellä paljon sen jälkeen kiinnostanut käydäkkään. Hiljakkoin minulla diagnosisoitiin ADD-tarkkaavaisuushäiriö, joka ehkä selittää hieman lapsuuden ja nuoruuden huonoa koulumenestystä. Opin parhaiten tekemällä ja näkemällä, siksi nämä blogiretketkin ovat niin antoisia.

Kun parikymppisenä lähdin armeijaan, alkoi sotahistoria kiinnostaa. Nyt ihan viimeaikoina kaikki Suomen historia, mytologia ja uskomukset ovat nousseet mielenkiinnon kohteeksi. Nyt kyllä harmittaa, ettei koulussa tarttunut historia päähän, vaikka opettajakin oli ihan mahtava.

Tuossa noin vuosi sitten mun paras ystävä Tapio Niemi sai idean, että kun molempia kiinnostaa sotahistoria, niin olis hienoa käydä katsomassa tunnettujen taisteluiden tapahtumapaikoilla, että missä mitäkin on tapahtunut. Kohteeksi valikoitui Suomussalmi ja Raatteen tien taistelut, joita pidetään yhtenä talvisodan käännekohdista.

Tämä reissu oli yksi parhaista, mitä olen ikinä tehnyt. Paikat, joita löysimme, ja asiat, joita opimme, jäävät korvaamattomina muisteltavaksi vanhoille päiville asti.

Koska molemmat nautimme reissustamme niin paljon, päätin laittaa ottamamme kuvat facebookkiin ja kertoa matkamme tarinan kuvateksteissä, jos joku muukin innostuisi kuten mekin.

Kansioni keräsi toista sataa tykkääjää. Väki kommentoi kuviani, sain viestejä facebookissa ja ihmiset kehuivat livenä, kuinka reissumme oli todella hieno ja mielenkiintoinen.

Kun mä älysin, että miten paljon ihmiset seurasi meen reissun tapahtumia, jotkut jopa päivittäin, ja oikeesti sai siitä jotain, niin mä ajattelin, että mun on pakko kirjoittaa tästä niin, että muutkin kun mun kaverit löytäisivät tämän reissun.

Nyt mä sit kirjottelen tätä reissua blogin muotoon.

Kommentoikaa, kysykää.

Jos joku haluaa lähteä samoille mestoille niin meiltä saa yhteystietoja ja paikkoja missä kannattaa käydä.

Me meinataan Tapsan kanssa lähteä uudelle reissulle ensi vuonna ja mennä tutustumaan johonkin toiseen historialliseen kohteeseen.

Jos ihmiset pitävät tästä, niin laitan "raporttia" myös seuraavasta reissusta :)

Siispä tervetuloa! Nauttikaa, oppikaa ja innostukaa.

Kettu kuittaa!

Sami